Huippukärki puuttuu Saksalta – tuleeko maalinteko-ongelmia?
Kuva: Getty Images
Saksan ykkösmaalivahti Manuel Neuer sanoo, ettei joukkueella ole hyökkääjäongelmaa, vaikka tärkeä ja kokenut Mario Gomez puuttuukin MM-karsintaotteluista Tshekkiä ja Pohjois-Irlantia vastaan.
Gomez on tehnyt maajoukkueurallaan 29 maalia, mutta on nyt loukkaantumisen vuoksi ulkona joukkueesta.
Joukkueesta puuttuu nyt perinteinen sentteri, vaihtoehdot kärkeen ovat Kevin Volland, Mario Götze tai Thomas Müller. Kolmikko on pelannut tällä kaudella seurajoukkueissaan yhteensä 13 ottelua – ilman maalin maalia.
– On tietenkin harmi, ettei Mario Gomez ole nyt mukana, mutta meillä on mielestäni paljon pelaajia, jotka osaavat tehdä maaleja, Neuer sanoi lauantaina pelattavan Tshekki-ottelun lehdistötilaisuudessa.
– Olemme joustava joukkue ja meillä on erinomaisia vaihtoehtoja kärkeen. Ja lisäksi meillä on puolustajia, jotka osaavat iskeä maalin erikoistilanteista. Toivottavasti näemme kaikenlaisia maaleja. Ja tietysti hyökkääjien onnistuminen olisi heille iso itseluottamusta kohottava tekijä, Neuer sanoi.
Saksa aloitti karsinnat puhtaalla 3-0-vierasvoitolla Norjasta. Thomas Müller teki kaksi maalia ja nuori Joshua Kimmich yhden.
– Edessä on kaksi tärkeää peliä, joista haluamme kuusi pistettä. Ehdoton tavoitteemme on voittaa tämä lohko.
Neuer otti kantaa myös päävalmentaja Joachim Löwiin, joka hiljattain totesi, että aikoo jatkaa pestissään vielä pitkään.
– On selvää, että jokainen pelaaja pitää häntä erinomaisena valmentajana joukkueellemme. Hänellä on valtava kokemus ja hän pystyy muuttelemaan pelitapaamme kesken ottelun, jos tarve vaatii.
– Hän on vienyt tämän joukkueen aivan uudelle tasolle, Löw on menestynyt ja moderni valmentaja. Moni valmentaja ei muutu koskaan, mutta hänellä on aina uusia ideoita, Neuer kehui.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa