Huuhkajien MM-lohkon joukkueille tulossa rangaistuksia?
Kuva: Getty Images
Kroatia ja Kosovo joutuvat FIFA:n kurinpitomenettelyyn kannattajiensa käytöksen vuoksi. Molemmat pelaavat Suomen lohkossa MM-karsinnoissa.
Joukkueet pelasivat karsintaottelun 6.10. ja sen aikana kummankin joukkueen fanit lauloivat Serbian vastaisia pilkkalauluja. Kosovo itsenäistyi 2008 juuri Serbiasta, ja Serbia vastusti Kosovon ottamista FIFA:n jäseneksi.
BBC:n mukaan molempia maita saattaa odottaa rangaistus. Jo aiemmin tänä vuonna Kroatialle annettiin rangaistus, jonka mukaan se joutuu pelaamaan kaksi kotiotteluaan tyhjille katsomoille. Ensimmäinen niistä oli ottelu Turkkia vastaan syyskuussa ja toinen on marraskuun Islanti ottelu.
Tuolloinkin kyse oli katsojien epäasiallisesta käytöksestä ystävyysotteluissa Unkaria ja Israelia vastaan.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa