© Kuva: Getty Images

ManU-tähti ylisti Wayne Rooneya: ”Se oli iso kunnia”

Manchester United lähti kovalla kokoonpanolla eilisillan Eurooppa-liigan otteluun Fenerbachea vastaan. Tulos oli sen mukainen kotikentällä, kun Paul Pogban kaksi maalia siivitti Unitedin 4-1-voittoon ja sen myötä lohkonsa kärkeen.

Pogba viimeisteli ensimmäisellä puoliajalla ManU:n avausmaalin rankkarista. Kärjessä aloittanut ManU-kapteeni Wayne Rooney oli asetettu hänen mukaansa pilkkujen vetäjäksi, mutta Pogba saikin luvan ampua rankkarin. Rankkarin hankki Juan Mata, joka kaadettiin heppoisasti.

– Sanoin Waynelle, että haluaisin ampua rankkarin ja hän antoi minulle luvan. Olen todella iloinen, että tein maalin siitä, ja että sellainen pelaaja kuin hän on, antoi minulle luvan ampua. Se oli iso kunnia, Pogba sanoi ottelun jälkeen.

ManU sai heti perään toisenkin rankkarin, kun Anthony Martial kaadettiin tällä kertaa. Silloin vuorostaan Martial sai itse ampua rankkarin. Pogba lisäsi isäntien johtoa vielä ennen taukoa upealla laukauksella.

Toisella puoliajalla Jesse Lingard onnistui vielä kerran Rooneyn tarjoilusta. Loppulukemat 4-1 viimeisteli entinen United-hyökkääjä Robin van Persie.

Pogbaa on kritisoitu alkukaudesa paljon, mutta kaksi maalia tärkeään paikkaan antavat ainakin hetken rauhaa.

– Viihdyn hyvin koko joukkueen kanssa.  Tämä on kuitenkin vasta kauden alkua, ja vielä on pitkä matka edessä. Haluamme olla olla parhaimmillamme ja sarjan kärjessä, Pogba sanoi.

ManU vierailee sunnuntaina Stamford Bridgellä, jossa se kohtaa Valioliigan huippukamppailussa Chelsean.

SEURAA MEITÄ MYÖS SOMESSA!
Facebookissa ja Twitterissä