Veikkausliigan hännänhuippu saattaa pudota ensi kaudeksi peräti Kolmoseen!
Kuva: Juha Tamminen
Ilta-Sanomat uutisoi perjantaina, että PK-35 Vantaan pelaajat hakevat saataviaan palkkaturvasta. Seura on ollut koko kauden taloudellisessa ahdingossa ja Veikkausliigasta putoaminen on varmistunut jo aikapäiviä sitten.
PK-35 Vantaa hakee luultavasti, pannukakuksi jääneen Veikkausliiga-kauden jälkeen, sarjapaikkaa Ykkösestä, mutta lisenssi saattaa jäädä saamatta taloudellisin perustein. Ilta-Sanomien mukaan PK-35 Vantaata koskevia hakemuksia on ELY-keskuksessa tällä hetkellä käsittelyssä seitsemän kappaletta. Hakemusten yhteenlaskettu summa on 52 500 euroa.
Nähtäväksi jää, onko PK-35 Vantaalla resursseja hakea sarjapaikkaa Ykköseen, mutta tällä hetkellä seuran varavaihtoehto on Kolmosessa. Helsingin piirin Kolmosessa pelaa nimittäin PK-35, joka säilytti täpärästi sarjapaikkansa kuluneen kauden päätteeksi.
Eli käytännössä PK-35 Vantaa, eli seuran edustusjoukkue, lopettaisi toiminnan Vantaalla ja siirtyisi kotikaupunkiinsa Helsinkiin pelaten Kolmosessa seuran alkuperäisellä nimellä.
Kolmosessa pelaava PK-35 ilmoittaa seuran nettisivuilla hakevansa uusia pelaajia tavoitteenaan nousta Kakkoseen.
Voit lukea Ilta-Sanomien uutisen aiheesta täältä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin