HJK ja RoPS tekivät pelaajakaupan – ”Ominaisuudet nousta isoksi suomalaispelaajaksi”
Päättyneellä kaudella HJK:ssa sekä lainasopimuksella PK-35 Vantaalla pelannut 19-vuotias puolustaja Leo Väisänen siirtyy Rovaniemen Palloseuraan.
Sopimus on kaksivuotinen. Sopimuksen myötä RoPS:aa kaudesta 2015 edustanut Juha Pirinen siirtyy Helsingin Jalkapalloklubiin.
Leo Väisänen on Käpylä Pallon kasvatti. Hän vaihtoi KäPa:sta Helsingin Jalkapalloklubiin B-ikäisenä kaudelle 2015. Debyytti Veikkausliigassa syntyi Klubin paidassa RoPS:n ja HJK:n pelatessa Rovaniemellä tasan 2-2 viime kevätkierroksen ottelussa. Väisänen siirtyi elokuussa lainasopimuksella PK-35 Vantaalle, jossa hän pelasi kaikki loput syyskauden ottelut.
RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen odottaa poikamaajoukkueissakin läpimurron tehneen puolustajan saapumista Napapiirille.
– Leo on meidän kannalta kiinnostava pelaaja. Erityisesti poikamaajoukkueen ottelut ovat osoittaneet, että hän on huippulahjakkuus, Malinen sanoo tiedotteessa.
– Hänellä on ominaisuudet nousta isoksi suomalaispelaajaksi, mutta sitä edellyttää onnistunut työvaihe. Me pystymme tarjoamaan hänelle sellaisen maaperän, jossa peliminuutit ja vastuullinen rooli ovat hänen omissa käsissään.
Väisänen itse on liikkeellä samoilla tavoitteilla. Hän harjoittelee vielä loppuvuoden HJK:n mukana ennen muuttoaan Rovaniemelle.
– Kaikki RoPS:sta näkemäni ja kuulemani, niin valmennuksesta kuin olosuhteistakin, on ollut pelkästään myönteistä. Oikean roolin sekä peliajan saaminen olivat lähtökohtaisesti omat syyni tämän siirron taustalla, Väisänen kertoo.
– Haluan vielä kiittää koko HJK:n valmennustiimiä. Heidän mukanaan olen kehittynyt pelaajana sekä saanut urani tähän saakka isoimmat ottelut. Nyt kuitenkin odotan muuttoa pohjoiseen kohti uusia haasteita.
Pirinen on tyytyväinen HJK-siirtoonsa ja uuteen askeleeseen urallaan.
– Haluan ottaa harppauksen urallani eteenpäin ja HJK on Suomessa ylivertainen seura voittamisen kulttuuriltaan ja fasiliteeteiltaan. Siellä tulee olemaan todella kovatasoinen joukkue ympärillä, mikä nostaa myös omaa tasoa. Samalla haluan myös kiittää RoPS:ia kaikesta, kommentoi Pirinen HJK:n tiedotteessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen