Lähtölaukauksen Cristiano Ronaldon uralle antanut valmentaja: ”Sitä ei voi valmentaja antaa pelaajalle”
Kuva: Getty Images
Cristiano Ronaldo tekee tänään, tiistaina, paluun sinne, mistä portugalilaisen ura sai alkunsa, kun Sporting Lissabon isännöi Real Madridia Mestarien liigan ottelussa. Laszlo Boloni nosti nuoren ja heiveröisen Ronaldon edustusjoukkueen mukaan Sportingissa vuonna 2002.
Harva osasi tuolloin vielä ennustaa, miten hienon uran Ronaldo tulee pelaamaan. Boloni oli yksi niistä, joka tiesi, että Ronaldo tulee pelaamaan hienon uran ja nousemaan maailman huipulle.
– Hän oli jo silloin poikkeuksellinen työntekijä, jolla oli uskomattomat kyvyt, sitä ei oikein voi liioitella. Siitä minua on turha kiittää, mihin hän on nykyisin urallaan yltänyt, Boloni sanoi Goalille.
Boloni uskoi, että Ronaldosta saadaan paras irti, jos hän pelaa laitalinkkinä, eikä puhtaana hyökkääjänä. Ronaldon siirryttyä Manchester Unitediin, myös Alex Ferguson ymmärsi tämän. Bolonin mukaan Ronaldon lahjat ovat jotain, mitä ei yksikään valmentaja voi antaa pelaajalle.
– Hänen lahjakkuutensa on jotain, mitä ei yksikään valmentaja voi koskaan antaa pelaajalle. Jollain tapaa tiesin, että hänestä tulee parempi pelaaja kuin Eusebiosta tai Luis Figosta. Mielestäni hän on saavuttanut sen voitoillaan seurassa ja viime kesän EM-kullan jälkeen, Boloni hehkutti.
Sportingin ja Real Madridin välistä ottelua voi seurata suorana lähetyksenä tiistaina 22.11. Viasat Jalkapallo -kanavalla ja verkkopalvelu Viaplayssa kello 21.40 alkaen. Viasatin ohjelmatiedot tulevista jalkapallo-otteluista löydät täältä.
LUE MYÖS:
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan