MM-jalkapallon paras maalintekijä lopettaa: ”En unohda sitä aikaa koskaan”

Jalkapallon MM-lopputurnauksissa eniten maaleja kautta historian tehnyt 38-vuotias saksalainen Miroslav Klose lopettaa uransa.
Klose lähti Laziosta kesällä ja kun uutta seuraa ei löytynyt, hän päätti ripustaa pelikengät naulaan. Mirrorin mukaan hän aloittaa valmentajan työt Saksan maajoukkueessa.
Klose pelasi lopputurnauksissa 2002, 2006, 2010 ja 2014, ja teki niissä 16 maalia. Viimeisessä lopputurnauksessaan Brasiliassa 2014 Klose teki Ghanaa vastaan maalin, jolla nousi tasoihin brassilegenda Ronaldon kanssa. Välierässä Brasiliaa vastaan Klose nousi maalillaan yksin kaikkien aikojen maalitilaston kärkeen.
Yhteensä hän pelasi maajoukkueessa 137 ottelua ja teki 71 maalia.
– Koin hienoimmat menestyksen hetkeni maajoukkueessa ja se oli upeaa aikaa, mitä en koskaan unohda, Klose sanoi.
– Siksi olen todella tyytyväinen, kun pääsen tekemään töitä maajoukkueen kanssa. Olen ajatellut viime aikoina paljon peliurani jatkoa, mutta myös uusia haasteita kuten valmentamista.
– Olen aina ollut kiinnostunut pelin ja pelaajien kehittämisestä sekä taktisista nyansseista. Kiitän Jogi Löwiä ja Hansi Flickiä tästä upeasta mahdollisuudesta päästä terävöittämään näitä mielenkiinnon kohteitani käytännössä, Klose sanoi.
Maajoukkueen kanssa juuri kaksivuotisen jatkosopimuksen vuoteen 2020 asti tehnyt päävalmentaja Joachim Löw oli mielissään Klosen uudesta uravalinnasta.
– Hänellä on hienoja visioita ja paljon kokemusta, uskon että hänestä tulee hieno valmentaja. On hienoa, että pääsemme liiton kanssa auttamaan häntä tälle teille, Löw sanoi.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Reuters: Thomas Zilliacus valmistelee nyt toisen Euroopan suurseuran ostamista
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- Erotuomaria vainonnut José Mourinho sai syytteen UEFA:lta
- Man Cityn tähdeltä erikoinen paljastus – samat kalsarit joka pelissä: ”Se on toiminut”
- Futismaailmassa jo useita podcasteja – tunnetko nämä?
- Cristiano Ronaldo houkuttelee muita tähtiä Saudi-Arabiaan: ”Liiga on erittäin hyvä”
- Huuhkajien tulokkaalla ikävä ilta – punainen kortti ja rökäletappio isossa pelissä
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Bild: Bayern München asetti kolme tähtipelaajaansa myyntiin
- Reuters: Thomas Zilliacus valmistelee nyt toisen Euroopan suurseuran ostamista
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- FM: Bayernin huipputoppari haluaa jättää seuran Thomas Tuchelin toiveista huolimatta – pääsi jo yhteisymmärrykseen sopimuksesta PSG:n kanssa