West Ham -pomo tyrmäsi huhupuheet tähtipelaajansa siirrosta: ”Sitonut tulevaisuutensa tähän seuraan”
Kuva: Getty Images
West Ham Unitedin alkukausi Valioliigassa on ollut luvalla sanottuna vaikea. West Ham on sarjassa vasta 17. ja se on onnistunut voittamaan 11 pelaamastaan ottelusta vain kolme. Silti tähtipelaaja Dimitri Payet ei ole lähdössä minnekään.
West Ham -pomo David Sullivanin mukaan Payet ei ole lähdössä, vaikka mies itse onkin puntaroinut tulevaisuuttaan West Hamissa viime aikoina. Payet onnistui Ranskan paidassa maalinteossa Ruotsia vastaan viime perjantaina MM-karsintaottelussa.
– Dimitrillä on ollut huikaiseva kausi ja hänestä on tullut elintärkeä pelaaja Ranskalle. Olen todella ylpeä, että hän on West Hamin pelaaja, Sullivan kertoi seuran nettisivuilla.
– Hän on pelannut 16 ottelua maajoukkueessa tänä vuonna, tehnyt niissä seitsemän maalia ja syöttänyt vielä viisi lisää. Hän oli myös johdattamassa maansa EM-finaaliin, Sullivan jatkoi.
Payet on tehnyt yhden maalin Valioliigassa tällä kaudella pelaten suuria minuutteja West Hamin keskikentällä.
– ”Dimi” allekirjoitti uuden pitkäaikaisen sopimuksen maaliskuussa sitoen tulevaisuutensa tähän seuraan. Meidän aikomuksenamme on, että hän pysyy meidän kanssamme useita vuosia, Sullivan sanoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta

- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”