Arsene Wenger haluaa pitää kiinni kahdesta konkaristaan: ”Uskon, että käytämme optiot”
Arsenal-luotsi Arsene Wenger haluaa pitää kiinni kahdesta loukkaantuneesta pelaajastaan Santi Cazorlasta ja Per Mertesackerista.
Cazorla loukkaantui lokakuussa, eikä ole sen jälkeen pystynyt pelaamaan. Espanjalaisen sopimus on voimassa kesäkuuhun 2017 asti, kuten myös Mertesackerin. Saksalaispuolustaja ei ole pelannut loukkaantumisten vuoksi vielä tällä kaudella peliäkään.
Cazorla, 32, on ollut vahvasti huhujen mukaan palaamassa La Ligaan. Lehtitietojen mukaan ainakin Atletico Madrid on ollut kiinnostunut Cazorlasta. Mertesacker, 32, on taas ollut huhujen mukaan palaamassa Saksaan, josta kiinnostusta on ollut ainakin Werder Bremenistä ja Hannoverista.
– Cazorlan ja Mertesackerin jatkosopimukset eivät riipu heidän kunnostaan. Meillä on optiot molemmista, ja uskon, että käytämme ne, Wenger sanoi seuran nettisivuilla.
Wengerin mukaan molemmat pelaajat ovat tärkeitä Arsenalille joukkueen ikärakenteen kannalta.
– Haluamme pitää heidät taitojensa puolesta, mutta yhtä lailla myös heidän henkisen lujuuden takia. Tarvitsemme tasapainon nuorten ja kokeneiden pelaajien välille. He ovat tärkeitä siinä, Wenger sanoi.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin