FC Lahti julkisti siirtopomminsa – ”Lähtiessään mielestäni sarjan paras pelaaja”
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti on solminut vuoden sopimuksen saksalaisen keskikenttämiehen Hendrik Helmken kanssa. Lahteen 29-vuotias saksalainen siirtyy egyptiläisestä seurasta Al-Ahlista.
Helmke on pelannut aikaisemminkin Suomessa, kaudella 2011 IFK Mariehamnissa ja kausilla 2013-2014 FF Jarossa. Veikkausliigapelejä miehellä on vyöllään 80 ja maaleja otteluissa on syntynyt 14. Kokemusta Helmkellä on myös Norjan pääsarjasta Tromsö IL:n paidasta.
– Olen ollut Suomessa aikaisemminkin, joten tiedän minne olen tulossa. Lahteen tuon kokemusta ja haluan auttaa nuoria pelaajia päivittäisessä tekemisessä. Olen erittäin motivoitunut ja tiedän, että jos pystyn pelaamaan sillä tasolla kuin viimeksi Suomessa pelatessani, pystyn auttamaan joukkuetta. Ensin tehdään kuitenkin töitä, Helmke kertoi seuran nettisivuilla.
FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas otti uuden pelaajansa vastaan riemuiten. Korkeakunnaksen mukaan Helmke on näyttänyt jo harjoituksissa olevansa todellinen vahvistus joukkueelle.
– Olen todella iloinen, että saamme tämän tasoisen pelimiehen joukkueeseen. Helmke oli Veikkausliigasta lähtiessään mielestäni sarjan paras. Helmken fysiikka ei ole vielä ihan parhaimmillaan ja hänen pelaamattomuutensa näkyy, mutta menemme rauhassa sen suhteen. Tässä on vielä aikaa laittaa se puoli kuntoon, Korkeakunnas kertoi.
Lähde: FC Lahti
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan