ManU-tähti: Jürgen Kloppin ansiosta en pelaa Liverpoolissa – Klopp suostutteli
Kuva: Getty Images
Manchester Unitediin Borussia Dortmundista siirtynyt Henrikh Mkhitaryan kertoo, että hän oli vähällä siirtyä Liverpooliin vuonna 2013.
Mkhitaryanin siirron esti kuitenkin Jürgen Klopp, joka suostutteli Mkhitaryanin siirtymään sen sijaan Dortmundiin.
– Puolet minusta olisi halunnut siirtyä Liverpooliin, mutta toinen puoli minusta ei ollut kovin itsevarma. Valioliiga olisi saattanut olla liian iso hyppäys kaltaiselleni laihalle futarille, Mkhitaryan sanoi FourFourTwon mukaan.
– Muutama viikko myöhemmin Klopp tuli katsomaan minua Dortmundissa, ja tavattuamme koin varmemmaksi vaihtoehdoksi siirtyä Dortmundiin.
Huvittavaa tilanteessa on se, että Mkhitaryanin siirron jälkeen Klopp on itse vaihtanut joukkuetta Dortmundista juuri Liverpooliin. Tänään kaksikko kohtaa uudestaan: Klopp Liverpoolin valmentajana ja Mkhitaryan ManU:n keskikentällä. 27-vuotiaalla armenialaisella oli ennen ottelua pelkkää positiviista sanottavaa entisestä valmentajastaan.
– Hän oli aina pelaajien turvana, jos sinulla oli ongelmia pelisssäsi tai yleisesti elämässä. Hän on hyvä ihminen, ManU-tähti ylisti.
– Hän auttoi erityisesti minua, koska ajattelin aina liikaa jalkapalloa. Otin tappiot ja hukkaamani maalipaikat liian vakavasti ja Klopp opetti minulle että se on vain normaali osa elämää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn