FC Interille kovan luokan vahvistus Portugalin liigasta
FC Inter julkisti tiistaina uusimman pelaajahankintansa, kun se esitteli lehdistötilaisuudessaan brasilialaisen topparin Alan Henriquen .
25-vuotias brassitoppari on viimeksi pelannut Portugalin Liga NOS:ssa CD Nacionalin kanssa. Hän pelasi viime kaudella Portugalin korkeimmalla sarjatasolla viisi ottelua, mitä ennen otteluita on kertynyt Portugalin kakkostasolla sekä Brasilian eri sarjoissa.
Viime kesänä Henrique treenasi ja neuvotteli tuntemattoman qatarilaisjoukkueen kanssa, mutta siirtoa ei ikinä tapahtunut. Hän on pelannut myös viisi ottelua Brasilian alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa.
Interin päävalmentaja Shefqi Kuqi kehui uuden hankinnan pelillisiä ja henkisiä ominaisuuksia.
– Hän puolustaa todella hyvin ja on erittäin agressiivinen pelaaja. Alan on myös ikäänsä nähden erittäin kokenut pelaaja. Hän on kaiken kaikkiaan hyvä tyyppi. Meillä on jo valmiiksi hyvä ryhmähenki joukkueessa, ja uskon, että hän sopeutuu nopeasti, Kuqi sanoi lehdistötilaisuudessa.
Henrique kertoi, että hänellä on kovat odotukset ensi kaudella ja, että hän viihtyy jo Turussa hyvin.
– Joukkue on hyvin rakennettu, ja täällä on paljon laadukkaita pelaajia. Tavoitteeni on tulla tänne voittamaan, Henrique sanaili tulkin avulla.
Kuqi ei vielä paljastanut, pelaako Henrique huomenna IFK Mariehamnia vastaan Suomen Cupissa, mutta kertoi, että brasilialainen matkaa joukkueen mukana Ahvenanmaalle.
Alan puolustaa todella hyvin ja on erittäin agressiivinen pelaaja ja on myös ikäänsä nähden erittäin kokenut.@FCINTERofficial #fcinterturku
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
