Mieletöntä draamaa – Manchester Cityltä uskomaton nousu voittoon!
Kuva: Getty Images
Manchester City lähti selkeänä ennakkosuosikkina Mestarien liigan pudotuspelien avausotteluun Monacoa vastaan kotonaan. Pep Guardiolan joukot olivat pitkään ahdingossa, mutta nousivat kuin nousivatkin uskomattomien vaiheiden jälkeen 5-3-voittoon.
Raheem Sterling vei kotijoukkueen johtoon 26.minuutilla, mutta Radamel Falcao tasoitti 32. minuutilla upealla syöksypuskulla pelin 1-1:een, ja vasta 18-vuotias superlupaus Kylian Mbappe iski vieraat johtoon hienolla laukauksella 40. peliminuutilla. Siinä välissä Sergio Aguero kaadettiin rangaistusalueella, mutta espanjalaiserotuomari Antonio Mateu antoikin Aguerolle kortin sukeltamisesta.
Toisella jaksolla Monaco sai heti kättelyssä rangaistuspotkun. Falcao esitteli kuitenkin todella säälittävän tuhnun, jonka Willy Caballero nappasi helposti. Kahdeksan minuuttia myöhemmin Sergio Aguero tasoitti pelin 2-2:een.
Mutta ei mennyt kuin kolme minuuttia, kun Falcao iski illan toisen ja Monaco johti 3-2. Sitten kaadettiin Sterling rangaistusalueella – ei pilkkua. Mutta siitä meni vain pari minuuttia, kun Aguero iski 71. minuutilla jälleen ja peli oli 3-3.
Eikä draama tähän päättynyt. Kuusi minuuttia myöhemmin Kevin De Bruyne antoi kulman ja toppari John Stones kurotti pallon maaliin, isännät siirtyivät 4-3-johtoon.
Ja siitä meni vain viisi minuuttia, kun Leroy Sane iski hienon syöttökuvion päätteeksi Citylle loppunumerot 5-3.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan