Napolin espanjalaistähti: ”Minun oli lähdettävä Realista mennäkseni eteenpäin”
Kuva: Getty Images
Real Madrid toi yhden omistaan kotiin, kun se osti Jose Callejonin vuonna 2008 Espanyolista. Callejon liittyi madridilaisjätin organisaatioon ensimmäisen kerran jo vuonna 15-vuotiaana.
Toinen yritys Madridissa ei kuitenkaan tuottanut tulosta, ja Callejon istui suuren osan peleistä penkillä. Hänen paras kautensa oli 2011-2012, jolloin hän iski 13 maalia 36 ottelussa Realille.
Vuotta myöhemmin Rafael Benitez ja Napoli kutsuivat.
– Olin erittäin onnellinen Realissa, mutta minun oli lähdettävä mennäkseni urallani eteenpäin. Benitez soitti ja kehui Napolia kovasti. En epäillyt siirtoa hetkeäkään, Callejon kertoi AS:lle.
Hänen ensimmäinen kautensa Benitezin alaisuudessa oli jättimenestys. Callejonin ominaisuudet pääsivät Napolissa oikeuksiinsa, ja hän venytti maaliverkkoja 20 kertaa debyyttikaudellaan Italiassa.
Hän kiittää Beniteziä menestyksestään.
– Rafa opetti minulle paljon. Olen voittanut Napolissa kaksi pokaalia ja sain ensimmäisen maajoukkuekutsuni täällä. Kiitos kuuluu hänelle.
29-vuotias Callejon on tehnyt tällä kaudella kahdeksan maalia ja antanut yhdeksän maalisyöttöä. Ensi keskiviikkona hän kohtaa entisen seuransa Real Madridin Mestarien liigassa.
Lähde: Squawka
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen ennakko, lohko K: Cristiano Ronaldon viimeinen yritys
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugali MM-kenraalissa kävi
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- MM-kisojen ennakko, lohko J: Argentiina kohtaa Mazadonan ja Jordanian Messin
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- Hugo Kedon ja Kai Meriluodon IFK Värnamo vaikeuksissa – alkukausi mennyt täysin penkin alle
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Roberto Martínez: Portugali tarvitsee edelleen Cristiano Ronaldoa
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- Lionel Messi todisti olevansa valmis MM-kisoihin