Töpeksiikö Barcelona taas lauantaina? ”Barcelona on menettänyt tyhmiä pisteitä”
Kuva: Getty Images
Barcelona on pelannut tällä kaudella peräti kuusi tasapeliä ja menettänyt pisteitä selvästi ennalta heikommille joukkueille.
Barcelonan lauantainen vastus Deportivo Alaves on ollut viime aikoina hyvässä iskussa. Sitten marraskuun 5. päivän Deportivo on kokenut vain kaksi tappiota 19 ottelussaan kaikki kilpailut mukaan lukien. Viime sunnuntaina se haki komean 4-2-voiton Sporting Gijonin kotiluolasta.
Silloin, kun Alavesin puolustuspeli pysyy tiiviinä, sille on todella vaikea tehdä maalia. Ennen viime viikonloppua se piti maalinsa kolmesti perättäin koskemattomana. Myös tulivoimainen Atletico Madrid joutui tuskastumaan sen muurin edessä. Lauantaina Alavesin alakertaa koetellaan La Ligan kovimmalla hyökkäyskalustolla.
– Barcelona on menettänyt tällä kaudella tyhmiä pisteitä, mutta joukkuetta ei voi laskea mitenkään ulos vielä. Barcelonan seuraaminen on näin entiselle kärkimiehelle hienoa: milloin viimeksi isossa sarjassa on edes ollut kärkipari, joka mättää maaleja? Barcalla on kärkikolmikko!
– Parhaimmillaan ne kaverit laittavat sellaisen show´n pystyyn, että huimaa. Alaves on vastassa lauantaina, mutta sieltä tuskin on tulossa Barcan pysäyttäjää, toteaa Suomen entinen A-maajoukkuepeluri Roni Porokara peliyhtiö Betsafen sivuilla.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura

- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?