Helmareille niukka tappio sunnuntaina – ”Nämä pelit vain pitäisi voittaa”

Suomen naisten A-maajoukkue kohtasi sunnuntaina Stara Pazovassa Serbian. Ottelu päättyi Serbian 2-1-voittoon.
Helmarien joukkueessa tapahtui paljon muutoksia pitkin viikkoa, mutta peli lähti silti suomalaisten kannalta hyvin käyntiin, kun Linda Sällström vei joukkueen 1-0-johtoon 27. minuutin kohdalla.
Serbia ei kuitenkaan aikaillut tasoituksensa kanssa. Oli pelattu 34 minuuttia, kun Suomi menetti pallon keskikentällä ja peliväline pelattiin nopeasti puolustuksen selustaan. Tinja-Riikka Korpela tuli maaliltaan vastaan, mutta kotijoukkueen pelaaja nosti 1-1-tasoituksen suomalaisvahdin selän taakse.
Voittomaalin Serbia iski toisen jakson alkuun 51. minuutilla. Suomi sai ajoittain luotua painetta kotijoukkueen maalille, mutta tasoitusmaalia ei ikinä nähty.
Päävalmentaja Marko Saloranta manasi Suomen pelaamista Palloliiton tiedotteessa.
– Nämä pelit vain pitäisi voittaa. Saimme painetta heidän maalilleen, mutta päättäväisyys puuttui. Tulos ei tietenkään tyydytä, mutta ei myöskään peli.
Naisten joukkue on kasassa seuraavan kerran kuukauden päästä. Joukkue kohtaa tuolloin Puolan ja Tanskan Puolassa.
– Tanska on maailman rankingin 15. ja Puolakin on muutaman askeleen Serbiaa kovempi joukkue. Nämä ovat meille hyviä ja kovia otteluita.
Lähde: Palloliitto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”