Juha Malinen sai vihdoin tärkeän palasen joukkueeseensa: ”Erinomainen täsmähankinta”
Kuva: Juha Tamminen
RoPS tiedotti keskiviikkona tehneensä loppukauden kestäneen sopimuksen serbitoppari Ivan Tatomirovicin, 28, kanssa.
Tatomirovic pelasi viime kaudella hopealle sijoittuneessa HJK:ssa. Ennen siirtymistään Suomeen hän pelasi Bosnian pääsarjassa voittaen Bosnian liigamestaruuden sekä cup-mestaruuden.
RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen sai vihdoin tärkeän palasen puolustukseensa. Tatomirovic tuo runsaasti kokemusta nuoreen joukkueeseen.
– Olemme satsanneet joukkueen kasaamisessa tietoisesti nuoriin lupauksiin, mutta samalla olemme koko ajan tiedostaneet, että tarvitsemme myös kokemusta erityisesti puolustuspäähän, Malinen kertoi seuran nettisivuilla.
– Vaihtoehtoja keskuspuolustajan paikalle on kartoitettu viime syksystä saakka. Halusimme kuitenkin tehdä valinnan huolella ja ajan kanssa, jotta ohilaukauksilta vältyttäisiin.
Tatomirovic ei onnistunut vakuuttamaan HJK:n seurajohtoa viime kauden aikana, mutta pelitaidoiltaan hän on selkeä vahvistus Veikkausliigaan.
– Ivanin kokemus, taito sekä johtajan ominaisuudet olivat ne syyt, miksi hän oli meille erinomainen täsmähankinta. Lisäksi hän osoitti HJK:ssa pystyvänsä pelaamaan usealla eri pelipaikalla, Malinen kehui.
Lähde: RoPS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos