Chelsean ykköstoppari sivussa Tottenhamia vastaan – nuori lupaus astelee tilalle

Chelsea isännöi lauantaina FA Cupin semifinaalissa Tottenhamia, jonka kanssa se kilpailee myös Valioliigan voitosta. Kotijoukkue joutuu lähtemään peliin ilman keskuspuolustaja Gary Cahillia, joka sai viruksen aiemmin viikolla ja on ollut jopa sairaalahoidossa sen takia.
Sinipaitojen manageri Antonio Conte vahvisti, että 22-vuotias hollantilaispuolustaja Nathan Ake korvaa Cahillin lauantain kokoonpanossa.
Ake vietti alkukauden lainalla Bournemouthissa, josta hänet kutsuttiin tammikuussa takaisin Chelseaan. Hollantilaisnuorukainen on jäänyt vähille minuuteille palattuaan emoseuraansa ja hänen edellinen ottelunsa oli helmikuun 18. päivä Wolverhamptonia vastaan FA Cupissa.
Contella on kuitenkin täysi luotto Akeen.
– Hän on näyttänyt minulle kaikkensa tänä aikana. Hän on omistautunut ja työskentelee erittäin kovasti. Hänen käytöksensä on hyvä, fantastinen, kehui Conte lehdistötilaisuudessa.
– Älkääkä unohtako, että Ake pelasi jokaisessa ottelussa Bournemouthissa. Hän halusi tulla tekemään töitä kanssamme ja auttaa meitä voittamaan mestaruuden. Minusta hän on hyvä pelaaja ja hän on valmis tätä tilaisuutta varten. Minä luotan häneen eikä minulla ole ongelmaa tehdä tätä päätöstä.
Lähde: Goal
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Katso: Naatan Skyttä iski maalin Ranskassa
- Bayern München ei saanut lisäetua Celticiä vastaan – Uefalta tiukka linjaus jatkoa ajatellen
- Haastattelu: Daniel O’Shaughnessy kertoi millaista jalkapalloa HJK:n pitäisi pelata – siviilielämän työt saavat vielä odottaa: ”Paloa riittää vielä niin paljon”
- Italialaisseuran sirkus jatkuu – Alessandro Nesta palkattiin takaisin alle kaksi kuukautta potkujen jälkeen
- HJK vahvisti valmennustiimiään: ”Kaikki uskaltavat tuoda näkemyksiään pöytään”
- Benjamin Källman nousi Puolan pääsarjan maalipörssin kärkipaikalle
- Viljami Sinisalo torjui nollapelin Celtic-debyytissään
- Simo Valakarin St. Johnstone jo neljän ottelun voittoputkessa – eteni cupin puolivälieriin
- Teemu Pukki jäi maaleitta debyytissään – Gnistan jatkoi vahvoja otteitaan
- Ranskan suurseura kiinnostunut Paul Pogbasta – tästä syystä sopimusta ei syntynyt jo tästä kaudesta