Espanjassa ottelumanipulaatioepäily – peli päättyi 12-0: ”Jos et ole mukana, et pelaa”
Kuva: Getty Images
Italialaisvalmentaja Filippo di Pierro pidätettiin ottelutuloksen manipulointiepäilyn vuoksi, kun hänen joukkueensa otti rumasti pataan viikonloppuna Espanjassa.
Kyse oli Espanjan kolmostason ottelusta Eldensen ja Bercelonan B -joukkueen välillä. Lopputulos oli 12-0. Jo puolessa tunnissa barcelonalaiset olivat sahanneet seitsemän maalia taululle.
Valmentaja tuli seuraan tammikuussa. Nyt hän on Espanjan poliisin pahnoilla.
Eldensen puolustaja Emmanuel Mendy kertoi radioasema Cadena Serille, että joukkueen apuvalmentaja Fran Ruiz kysyi häneltä ennen peliä, olisiko hän mukana manipulaatiossa.
– Hän kysyi minulta, olenko mukana. Ja jos olen, millä rahalla. Hän sanoi myös, että en pelaa, jos en ole mukana.
Ruiz syytti samalla kanavalla päävalmentaja di Pierroa.
– Ohjeet tulivat ylhäältä, päävalmentajalta. En tiennyt, mitä tehdä, olin puun ja kuoren välissä. En sanonut sanaakaan ottelun aikana, en tehnyt yhtään vaihtoa, enkä lähettänyt yhtään pelaajaa verryttelemään. Ottelun jälkeen irtisanouduin heti, Ruiz kertoi.
Poliisin mukaan Barcelonan B joukkuetta ei epäillä mistään. Myös Barcelonan ykkösjoukkueen valmentaja Luis Enrique otti kantaa asiaan.
– Tämä on todella arkaluontoinen asia, jossa vain Eldense on mukana. Barca B:llä ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Olen tyytyväinen, että asia tutkitaan tarkkaan ja otetaan vakavasti, Enrique sanoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan