Brassitähti myrskyn silmässä Kiinassa – ”Vaikka pelaisit kuinka hyvin, et voi tehdä noin”
Kuva: Getty Images
Pietarin Zenitistä Shanghai SIPG:n riveihin siirtynyt brassihyökkääjä Hulk oli monessa mukana lauantain ottelussa Guizhou Zhichengia vastaan.
Hulk teki ottelun toisen maalin, mutta otsikot nousivat tauolla tapahtuneesta yhteenotosta vastustajan valmentajan kanssa. Brittilehti Daily Mailin mukaan Hulkin väitetään lyöneen vastustajan apuvalmentaja Yu Mingia pukukoppikäytävällä.
Ensimmäisen puoliajan aikana molempien joukkueiden valmentajat olivat ajautuneet riitaan. Tauolle mentäessä Hulk oli ottanut väitteiden mukaan ohjat omiin käsiinsä.
– Sitä (valmentajien välistä riitelyä) kesti tauolle asti, ja myöhemmin pukukoppikäytävällä Hulk kirosi meidän apuvalmentajaa englanniksi. Riitelimme hänen kanssaan, ja hän löi meidän apuvalmentajaa Yu Mingia, joka kaatui maahan, Guizhou Zhichengin päävalmentaja Li Bing sanoi Daily Mailin mukaan.
Hulk siirtyi Kiinaan viime kesänä ja on tehnyt kahdeksassa ottelussa neljä maalia.
– Ulkomaiset pelaajat tulevat tänne auttamaan kehittämään kiinalaista jalkapalloa, mutta vaikka pelaisit kuinka hyvin, et voi halveksua kiinalaisia ihmisiä tai hakata kiinalaisia valmentajia, Li Bing totesi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- Pohjanmaan derbyssä hurja tulos – VPS murskavoittoon
- MLS-kausi käynnistyy illalla – mukana neljä suomalaista
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Paloittelumurhaaja päästettiin ammattilaiskentille Brasiliassa