Ilveksen Jarkko Wiss huolissaan: ”Mietimme pitkään pelaamistamme”
Kuva: Juha Tamminen
Kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Ilves on kovan paikan edessä keskiviikkoiltana, kun joukkue matkustaa Vaasan Palloseuran vieraaksi.
– Mietimme lauantaina pitkään omaa pelaamistamme. Jokainen sai kertoa tuntojaan ja hyvin pojat olivat sisäistäneet yhteiset kehityskohteet. Otteiden paraneminen alkaa siitä, että liikutamme palloa nopeammin ja huolellisemmin. Pallottomana tarvitsemme aggressiivisuutta, Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss kertoo seuransa sivuilla.
Vaasalaisten vahvuudet ovat tiedossa. Sarjasijoitus kärkipäässä ei ole tullut sattumalta.
– Hyvä pelisuunnitelma. Heidän runkomiehistönsä on pysynyt aika lailla samana ja pelaajat ehjinä. Morrissey on ollut aivan liekeissä ja Clennoninkin varmaan vielä parantaa otteitaan, joten siinä on kyllä vaarallinen kaksikko.
– VPS:llä on ollut selkeitä valintoja arvomaailman suhteen ja ne ovat onnistuneet hyvin. Joukkueella on oma tyylinsä ja sitä kautta vahva kotietu uudella stadionillaan.
Keskiviikon taktiikka alkaa jo hahmottua fläppitaululle.
– Peräänkuulutan hyvää prässipeliä ja vastavuoroisesti oikea-aikaista vetäytymistä. Vepsua vastaan pitää olla tarkkana, että meillä on oikeat alueet miehitettynä, Wiss vihjaa.
(Lähteet: Ilveksen nettisivut ja Veikkausliiga.com)
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa