Karim Benzema raivoissaan maanmiehelleen: ”Hänen on lopetettava valehtelu!”
Kuva: Getty Images
Real Madridin hyökkääjä Karim Benzema on sanojensa mukaan lopen kyllästynyt maanmieheensä, Lyonin Mathieu Valbuenaan ja tämän valheisiin.
Benzema jätettiin viime kesänä Ranskan EM-kisojen joukkueesta ulos, koska hän oli yhdistettynä suurskandaliin. Joidenkin tietojen mukaan Real-hyökkääjä oli mukana ryhmässä, joka yritti kiristää Valbuenalta rahaa, jotta he eivät vuotaisi tämän seksivideota julkisuuteen.
Skandaali selvittely ei ole vieläkään täysin ohi, ja Benzema on äärimmäisen turhautunut maajoukkuetoveriinsa.
– Hänessä on jotain pahasti pielessä! Kaikki on osa hänen tarinaansa. Kun kuulen, että hän haluaa pelata kanssani taas. Aluksi hän sanoi, että olen pohjasakkaa ja että kiristin ja pelottelin häntä, mitä ikinä voikaan keksiä. Ja nyt hän haluaa pelata kanssani! latoi Benzema L’Equipen haastattelussa.
– Hän sanoi, ettei olisi ikinä rekisteröinyt valitusta, jos olisi tiennyt, että olin siinä jutussa mukana… Yli puolitoista vuotta olin hänen pahin vihollisensa, pahis, roisto. Minua tuli rangaista, ja minun ja perheeni nimeä piti raahata mudassa.
Benzeman mukaan Valbuenan olisi aika astua esiin totuuden kanssa.
– ”Olen hänen vihollisensa, halusin rahaa häneltä”… Hänen on lopetettava valehtelu, se saa minut vihaiseksi. Jos hän vain kertoisi totuuden seksivideosta ja kaikesta, niin hänen ei tarvitsisi käydä kaikkea tätä läpi.
Lähde: 101greatgoals.com
LUE MYÖS:
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen