TS: Palaako Inter-fanien suuri suosikki Turkuun? – ”Sieltä on otettu yhteyttä”
![t_ojalamika20140913](https://www.suomifutis.com/app/uploads/2017/04/t_ojalamika20140913.jpg)
Viimeiset kaksi kautta Saksan 3. Bundesliigan VfR Aalenissa viettänyt Mika Ojala etsii itselleen uutta seuraa. Vahvana vaihtoehtona nousee esiin Ojalan vanha seura FC Inter, kertoo Turun Sanomat.
Hänellä on lauantaina edessään viimeinen ottelu Vfr Aalenin kanssa, kun Saksan kolmostasolla vietetään päätöskierrosta. Ojala ei kuitenkaan usko, että häntä nähdään kentällä.
Paimiosta kotoisin olevan laiturin peliaika on ollut kortilla siitä lähtien, kun kävi ilmi, että hän ei aio jatkaa seurassa enää tämän kauden jälkeen.
– Penkittämiseni syy on ollut takuuvarmasti muu kuin jalkapalloon liittyvä. Ne ovat pääasiassa pelanneet, jotka jatkavat seurassa ensi kaudellakin. Treeneissä pärjäämisellä ei ole ollut enää merkitystä, toteaa Ojala Turun Sanomille.
Alkukaudesta Ojala oli huimassa vireessä ja johti pitkään Aalenin sisäistä maalipörssiä. Kauden ensimmäiset puoli kuukautta olivat Ojalan sanojen mukaan erinomaiset, mutta sitten hän loukkaantui, minkä jälkeen peliaika väheni.
– Jos minulle olisi nyt loppukaudesta tarjottu kuitenkin uutta sopimusta, olisinkin sanonut jo kiitos ei. Monille kerrottiin jo puolivälissä kautta, että heidät halutaan pitää, mutta minun kohdallani ei toimittu niin. Seura onkin tehnyt selväksi, etten kuulu heidän tulevaisuuden suunnitelmiinsa.
Ojalan sopimus Aalenin kanssa loppuu virallisesti kesäkuun lopussa, mutta Ojala haluaisi löytää uuden seuran heti kesän alussa siirtoikkunan auetessa.
– Ensin laitetaan kausi pakettiin täällä Saksassa, minkä jälkeen palaan välittömästi Turkuun lomalle. Ainoa yhteydenotto on toistaiseksi tullut Turusta, kun Stefan Håkans (FC Interin puheenjohtaja) soitti.
Ojala kuuluu turkulaisseuran kaikkien aikojen pelaajien joukkoon. Hän on pelannut Interissä kahteen otteeseen vuosina 2006-2012 ja 2014-2015. Veikkausliigassa Ojala on pelannut sinimustapaidoissa lähes 200 ottelua, joissa hän on viimeistellyt 59 maalia.
– Suhtaudun Interiin totta kai isolla rakkaudella. Inter on peliurani tärkein seura. Onkin erittäin hieno asia, että Interistä on oltu jo yhteydessä. Arvostan sitä, että minulle on tehty selväksi, että Inter arvostaa minua edelleen.
– Täytän kuitenkin kesällä 29 vuotta, ja pelaan tällä hetkelläni urani parasta peliä, joten minua kiinnostaa katsoa, miten pitkälle rahkeeni riittävät. Joten katsotaan, mitä tapahtuu.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Huuhkajien Robert Taylorille uusi sopimus
- Kuusinkertainen Ranskan mestari hakeutuu konkurssiin
- Ilves nappasi suuren päänahan europeleissä – KuPS hävisi kotonaan
- Juventus myymässä laitahyökkääjänsä AS Romaan miltei 30 miljoonalla eurolla
- Argentiinan päävalmentaja Javier Mascherano ymmällään: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista sirkusta”
- Olympialaisissa vakoiluskandaali – valmentajia passitettiin kotiin
- Yle: Tapio Suominen on kuollut
- Olympiafutis alkaa! Tässä suurimmat suosikit, tähdet ja tv-tiedot
- Ilves kutsui keskikenttäpelaajan takaisin toisesta veikkausliigaseurasta
- Hollannin EM-hyökkääjä saattaa vaihtaa maisemaa kesällä
- Ilves nappasi suuren päänahan europeleissä – KuPS hävisi kotonaan
- Juventus myymässä laitahyökkääjänsä AS Romaan miltei 30 miljoonalla eurolla
- Olympiafutis alkaa! Tässä suurimmat suosikit, tähdet ja tv-tiedot
- Kuusinkertainen Ranskan mestari hakeutuu konkurssiin
- Argentiinan päävalmentaja Javier Mascherano ymmällään: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista sirkusta”
- Olympialaisissa vakoiluskandaali – valmentajia passitettiin kotiin
- Yle: Tapio Suominen on kuollut