Valioliigasta Kiinaan siirtynyttä hyökkääjää ei kaduta: ”Tämä oli paras päätös”
Kuva: Getty Images
Graziano Pelle nousi hieman myöhemmällä iällä ja erilaista reittiä eurooppalaisen jalkapallon huipulle.
Italialaishyökkääjä kierteli vuosien ajan seuroista toiseen onnistumatta missään toden teolla. Vuonna 2012 hänet lainattiin Parmasta Feyenoordiin, mikä starttasi hänen tähdenlentonsa. Lainapesti Hollantiin poiki myös pysyvän sopimuksen Feyenoordiin, jossa Pelle paukutti lopulta 50 maalia 57 ottelussa.
Hurja maalivire ei jäänyt isoimmilta ympyröiltä huomaamatta, ja Pellen osoitteeksi vaihtui vuonna 2014 Englanti ja Southampton.
– Valioliiga oli tärkeää aikaa minulle, se oli siihen aikaan paras sarja ja on ehkä vieläkin. Tiesin, että jos onnistun siellä, minulla olisi mahdollisuus päästä maajoukkueeseen, 31-vuotias Pelle muistelee CGTN:n haastattelussa.
Kova työ toi toivotun tuloksen, ja Pelle kutsuttiin Italian maajoukkueen mukaan vuoden 2016 EM-kisoihin. Turnaus päättyi Italian kannalta pettymykseen, kun joukkue putosi neljännesvälierässä Saksalle, mutta Pelle erottui edukseen iskemällä kaksi maalia neljässä ottelussa.
EM-kisojen jälkeen hyökkääjä yllätti kaikki lähtemällä Southamptonista Kiinan Superliigaan, Shandong Lunengin joukkueeseen.
– Se oli iso muutos joka tavalla. Jalkapallo, valmentaja, kieli… Haluan ajatella asioista positiivisesti. Olen aina kiitollinen tähän seuraan liittymisestä, se oli tärkeä hetki elämässäni ja urallani. EM-kisojen jälkeen minulla oli monia tarjouksia pöydällä, mutta ajattelin, että tämä on niistä paras. Olen erittäin iloinen täällä.
Kaikki eivät kuitenkaan ajatelleet Pellen siirrosta samalla tavalla ja hän sai varsinkin italialaisfaneilta paljon lokaa niskaansa. Monet sanoivat, että hän heitti maajoukkueuransa hukkaan vain rahan takia. Pellestä tuli siirtonsa myötä yksi maailman parhaiten palkatuista jalkapalloilijoista.
Kookas hyökkääjä ei kuitenkaan halua sulkea tulevaisuuttaan maajoukkueessa kokonaan pois.
– Italialaiset ovat hyvin ylpeätä kansaa, he haluavat, että heidän maajoukkuepelaajansa pelaavat suurissa liigoissa. Minulla oli mahdollisuuteni maajoukkueen kanssa ja se oli mahtavaa. Jos minua tarvitaan vielä, olen avoin ajatukselle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan
- Teemu Pukki muisteli uransa käännekohtaa – ”Se oli uusi alku”
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa