Everton osti Valioliigasta pudonneen seuran maalivahdin 34 miljoonalla
Kuva: Getty Images
Viime kaudella tylyyn -40 maalieroon jäänyt Sunderland tippuu Valioliigasta. Seuran 23-vuotiaalla maalivahdilla Jordan Pickfordilla on kuitenkin edessään merkittävä nousu Valioliigassa seitsemännelle sijalle kivunneseen Evertoniin, kertoo Transfermarkt.
Minkä vuoksi Everton osti sarjatippujan maalivahdin? Etenkin, kun miehessä roikkui huima 34 miljoonan euron hintalappu joka nosti hänet kaikkien aikojen kalleimpien maalivahtien sarjaan?
Muutoin apean kauden pelanneen Sunderlandin tilastot ovat järkyttävää katsottavaa. Ainoa valopilkku on Pickford. Mies teki kaudella toiseksi eniten torjuntoja koko Valioliigassa. Viidestä voitetusta ottelusta maali pysyi puhtaana neljä kertaa.
Hän on nyrkkeillyt palloa, ottanut koppeja, antanut maalipotkuja sekä heittoja enemmän kuin suurin osa valioliigajoukkueiden maalivahdeista. Heikon puolustuksen johdosta Sunderland antoi miehelle kovan koulun ammattilaisjalkapalloon. Ilmeisesti Everton näkee, että tulikoe on onnistuneesti takana ja huima hinta tulee vastineen kanssa.
Vielä vuosi sitten Pickfordin markkina-arvo oli 0,5 miljoonaa euroa joten myös Sunderland teki suopean diilin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”