Liverpool hakee vauhtia laidoilleen – tähtäimessä kaksi vaihtoehtoa
Kuva: Getty Images
Liverpool on kiinnostunut Sporting Lissabonin Gelson Martinsista, kertoo BBC.
Englantilaisseura on neuvotellut alkukesästä myös AS Roman Mohamed Salahin kanssa, mutta vaaka on nyt kallistumassa Martinsin puolelle, sillä Roma hylkäsi Liverpoolin ensimmäisen, 32 miljoonan euron, tarjouksen 24-vuotiaasta Salahista.
Roman uskotaan haluavan yli 45 miljoonaa Egyptin maajoukkuepelaajasta, joka kirjautti itselleen päättyneellä kaudella 19 maalia ja 15 maalisyöttöä kaikki kilpailut mukaan lukien.
Salah on pelannut Englannissa aiemminkin, kun hän siirtyi FC Baselista Chelseaan vuonna 2014. Tuulennopea laituri ei kuitenkaan ikinä lyönyt Valioliigassa läpi ja hänet laitettiin lainalle kahdesti ennen vakituista siirtoa Roman riveihin.
Sporting on asettanut 22-vuotiaalle Martinsille 57 miljoonan euron ulosostohinnan, mutta summa on BBC:n mukaan todennäköisesti neuvoteltavissa, koska Sporting kärsii talousvaikeuksista eikä seura pelaa mahdollisesti ensi kaudella Mestarien liigassa. Joukkue sijoittui Portugalin liigassa kolmannelle sijalle, Mestarien liigan karsintapaikalle.
Martins pelasi tällä kaudella 44 ottelussa, joissa hän iski yhteensä seitsemän maalia ja antoi 14 maalisyöttöä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn