Tätä kaikki odottavat – Real Madridin johtaja puhuu Cristiano Ronaldon kanssa
Kuva: Getty Images
Lähtöhaluistaan kertonut Cristiano Ronaldo on onnistunut järkyttämään jalkapalloilevan maailman rakenteita. Avautumisensa jälkeen miestä on sekä luriteltu muihin seuroihin, että pyydetty jäämään Madridiin.
Kerroimme aiemmin seuran johtajan Zinedine Zidanen, sekä pelaajan Sergio Ramosin pyrkimyksistä saada portugalilainen jäämään joukkueeseen. Toistaiseksi seuralle kenties tärkein hahmo, seurajohtaja Florentino Perez ei kuitenkaan ole käynyt keskustelua aiheesta Ronaldon kanssa.
Perezin on kerrottu puhuvan Ronaldon kanssa välittömästi Confederations Cupin jälkeen. Perez on toistaiseksi kommentoinut vähäsanaisesti Ronaldon tilannetta.
– Ainoa asia mitä nyt voin sanoa on, että Ronaldo on Real Madridin pelaaja, Perez oli kommentoinut maanantaina BBC:lle.
Espanjalaiselle radio-asemalle Onda Cerolle seurajohtaja oli sen sijaan pohtinut motiiveja Ronaldon lähtöön.
– Ilmeisesti jotain on tapahtunut. Jokin asia on vaikuttanut häneen ja hänen uskottavuuteensa. Olen varma, että Ronaldo kertoo meille tästä.
Perez ei kuitenkaan vaikuttanut katkeralta, vaikka saattaa olla menettämässä nelinkertaisen Kultaisen pallon voittajan.
– Hän vain haluaa olla maailman paras jalkapalloilija. Jos Cristiano jättää Madridin, se ei ainakaan johdu rahasta, mies oli summannut.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii

- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”