FC Interille paluumuuttaja Norjasta
Kuva: Getty Images
FC Inter saa loppukaudelleen tärkeää tulitukea, kun Tero Mäntylä palaa seuran vahvuuteen kuuden ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen.
Mäntylä on solminut loppukauden käsittävän sopimuksen seuran kanssa.
Vuonna 2011 Ludogoretsiin lähtenyt Mäntylä saavutti seurassa kolme Bulgarian pääsarjan mestaruutta. Sittemmin miehen tie vei Norjan Aalesunds FK:hon, jonka vahvuudessa puolustaja pelasi puolitoista vuotta.
26-vuotiaan paluu suomeen sai sekä pejaajan itsensä, että seuran tyytyväiseksi.
– Kiva palata tuttuun ympäristöön ja seuraan. Jotain on tietysti muuttunut, mutta paljon on samaakin. Interissä tuntuu olevan nyt hyvä draivi päällä, joten valinta oli helppo tehdä, Mäntylä iloitsi.
Myös seuran valmennustiimissä paluumuuttaja toi aihetta iloon.
– Terolla on sellaiset taidot ja luonteenpiirteet, joita haluan keskuspuolustajalta. Hän on hyvä paitsi puolustustaidoiltaan, mutta myös pallolliselta osaamiseltaan. Lisäksi hän on vielä nuori ja silti jo kansainvälisesti kokenut pelaaja, pohti Fabrizio Piccareta.
Lähde: FC Interin tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?