Hurja vaaratilanne Kakkosen ottelussa – ambulanssi haki pelaajan kentältä: ”Hoidettiin homma Mikolle”
Kuva: Juha Tamminen
Mikkelin Palloilijat otti Kakkosessa 3-1-kotivoiton Klubi 04:sta keskiviikkoiltana Mikkelissä. Ottelun päähuomio kohdistui ottelun loppuhetkillä tapahtuneeseen vaaralliseen tilanteeseen.
MP:n toppari Mikko Hiltunen sai osuman päähän ja menetti tajuntansa hetkeksi. Ottelu oli pysähdyksissä yli 25 minuuttia, kun Hiltusta hoidetttiin. Lopulta ambulanssi haki pelaajan pois kentältä sairaalahoitoon. Ottelussa pelattiin peräti puoli tuntia lisäaikaa.
SuomiFutis-sivusto tavoitti MP:n joukkueenjohtaja Mika Korpelan torstaiaamupäivällä, joka vahvisti, ettei Hiltusella ole hengenvaaraa.
– Sen voin sanoa, että hänellä ei ole hengenvaaraa, mutta muuta en vielä osaa sanoa. Mikko lupasi laittaa viestiä minulle heti, kun tietää enemmän, Korpela kertoi puhelimitse.
MP:lle voitto oli makoisa, sillä Klubi 04 on Kakkosen A-lohkossa toisena ja mikkeliläiset kuudentena. MP:n päävalmentaja Janne Loukiaisen mukaan voitto oli omistettu loukkaantuneelle Hiltuselle.
– Ennen viimeistä neljää minuuttia sovittiin, että hoidetaan tämä homma Mikolle ja näin jätkät teki! päävalmentaja Loukiainen kertoi seuran nettisivuilla.
Länsi-Savon mukaan Hiltunen pääsisi kotiutumaan sairaalasta vielä torstain aikana.
Muokattu 17.8. klo. 14.37: Lisätty Länsi-Savon tieto uutiseen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK nurin! Onko tässä alkaneen Veikkausliiga-kauden piristysruiske?
- Yle: 16-vuotias suomalaislupaus siirtyy Norjan sensaatioseuraan
- Suomeen palannut maalitykki osui taas Veikkausliigassa
- Paul Pogba palasi pelikentille – paljastus tulevaisuudesta
- Miten näin voi käydä? Nike tutkii kiusallista ongelmaa MM-kisapaidoissa
- Sarjanousijoiden kohtaaminen päättyi turkulaisjuhliin
- Bayern-legendalta raju väite: “Jamal Musialan pitäisi jättää MM-kisat väliin”
- Joel Pohjanpalo ja Jesse Joronen elokuussa Australiaan – Palermo haastaa Juventuksen
- Santeri Haarala selätti sydänlihastulehduksen – palasi Djurgårdenin harjoituksiin
- Huomasitko? Hollannin liigassa pelannut suomalaispuolustaja siirtyi Ykköseen – tässä syy
- Miten näin voi käydä? Nike tutkii kiusallista ongelmaa MM-kisapaidoissa
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- Joel Pohjanpalo ja Jesse Joronen elokuussa Australiaan – Palermo haastaa Juventuksen
- Bayern-legendalta raju väite: “Jamal Musialan pitäisi jättää MM-kisat väliin”
- Huomasitko? Hollannin liigassa pelannut suomalaispuolustaja siirtyi Ykköseen – tässä syy
- Sarjanousijoiden kohtaaminen päättyi turkulaisjuhliin
- Yllätyspaluu? Luis Suárez, 39, haluaa MM-kisoihin: ”Minun olisi mahdotonta kieltäytyä”
- AC Oululle surkeita uutisia
- Santeri Haarala selätti sydänlihastulehduksen – palasi Djurgårdenin harjoituksiin
- Englannin ja Saksan seurat panivat show’n pystyyn – näin europelien puolivälierät päättyivät torstaina