Valioliiga-nousija Brighton rikkoi jälleen siirtoennätyksensä – kolmas kerta tänä kesänä

Valioliigaan täksi kaudeksi noussut Brighton & Hove Albion on rikkonut siirtoennätyksensä jo kolmannen kerran tänä kesänä, kun Kolumbian maajoukkuelaituri Jose Izquierdo siirtyy seuraan belgialaisesta Club Brüggesta.
Izquierdon, 25, on määrä suorittaa lääkärintarkastuksensa Brightonissa seuraavan 24 tunnin sisällä. BBC:n mukaan miehen siirtohinnaksi määräytyi 13,5 miljoonaa puntaa (noin 15 miljoonaa euroa).
– Jose on pelaaja, jota olemme tarkkailleet jo jonkin aikaa. Hän on ollut yksi Belgian liigan silmäänpistävimmistä pelaajista viimeisen kolmen vuoden aikana, hehkuttaa Brightonin manageri Chris Hughton seuran tiedotteessa.
– Hän on ollut jännittävä pelaaja Club Brüggelle. Hänet valittiin myös Belgian vuoden pelaajaksi, kun he voittivat sarjan mestaruuden kaudella 2015-2016.
– Josella on lähes 250 aikuisten ottelun verran kokemusta Kolumbiasta ja Belgiasta ja hän on pelannut Eurooppa-liigassa, Mestarien liigassa sekä kansainvälisissä peleissä tehtyään debyyttinsä maajoukkueessa tänä kesänä.
Brightonin aiemmat ennätyshankinnat tältä kesältä olivat keskikenttäpelaaja Davy Pröpper (PSV Eindhoven, 11,7 miljoonaa puntaa) ja maalivahti Mathew Ryan (Valencia, 5,4 miljoonaa puntaa).
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS