Antti Muurinen tunnistaa realiteetit – Ykkösen kärkiseurat olleet jo tarkkailussa: ”Nyt pitää selvitä sinne asti”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen myönsi 1-1-tasapeliin päättyneen JJK-ottelun jälkeen, että katseet ovat suunnattu jo ainakin osittain karsintoihin. Ensin pitää silti varmistaa paikka karsinnoissa.
– Pelit vähenee, eikä saatu sitä toivottua eroa kavennettua. Toisaalta tämä tulos kertoo myös Veikkausliigan tasaisuudesta. Pelasimme tasaisesti derbyssä HJK:n kanssa, mutta ei meille ole helppoa voittaa JJK:ta, Muurinen sanoo SuomiFutis-sivustolle.
– Kyllä meillä riittää töitä siinä, että hoidetaan ne pisteet, että selvitään karsintaan, kokenut valmentaja jatkaa.
IFK:n kausi on ollut vaikea. Muurinen kertoi, että jo kuukauden päivät päävalmentaja on seurannut Ykköstä erityisellä tarkkaavaisuudella. IFK haluaa tietää, minkälainen joukkue mahdollisissa karsinnoissa vastaan tulee. Näillä näkymin Veikkausliigaan karsii Ykkösestä FC Honka tai KPV.
– Minulla on sellainen kutina, että se on Honka, joka karsii. Se olisi meille ihan ok vastustaja, ei olisi mitään matkustamista. Kaikissa kolmessa (TPS, Honka, KPV) on se yhtäläisyys, että he pelaavat nurtsilla. Nurtsilla pelaaminen on lokakuun loppupuolella sitten vähän erilaista.
HIFK:n ja JJK:n ero pysyi tasapelin myötä samana, eli kolmessa pisteessä. JJK on ollut vahvassa vedossa viime aikoina, joten Muurisella on täysi työ vielä pitää joukkonsa karsijan paikalla.
– Vielä on paljon pelejä ja nyt meidän pitää selvitä sinne asti. Karsinnat ovat sitten karsinnat. Ne ovat todella vaikeita pelejä liigajoukkueelle, koska ne ovat lähtökohtaisesti aina innostava asia Ykkösestä nousua tavoittelevalle seuralle, Muurinen toteaa rauhallisena.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”