Carlo Ancelotti ei poissulje paluuta vanhaan seuraansa: ”Nykyään välimme ovat hyvät”
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin päävalmentaja Carlo Ancelotti kertoi Le Figaron haastattelussa, että hän katuu tapaa, jolla hän lähti Paris Saint-Germainista vuonna 2013.
Ensimmäisellä kaudellaan Ranskassa, 2011-12, joulukuussa tehtävään nimitetty Ancelotti johdatti PSG:n Ligue 1:n toiselle sijalle. Seuraavalla sesongilla italialaisluotsi nosti pariisilaisjoukkueen Ranskan mestariksi, mutta hänellä oli hankalat välit PSG:n seurajohdon kanssa ja hän ilmoitti toukokuussa haluavansa lähteä.
Ancelotti lähti Real Madridiin, josta hänen matkansa jatkui myöhemmin Bayerniin.
Keskiviikkona hän kohtaa vanhan seuransa Paris Saint-Germainin, kun müncheniläiset matkaavat Ranskaan Mestarien liigan lohkovaiheen otteluun.
Ancelottin mukaan hän on parannellut välejään PSG:n toimitusjohtajan Nasser Al-Khelaifin kanssa lähdettyään seurasta.
– Asenteeni ei ollut hyvä, kun päätin tarinani PSG:n kanssa. Halusin lähteä, vaikka seura halusi minun pysyvän siellä. Meillä oli joitain pieniä ongelmia. Se oli vaikeaa aikaa, ja suhteeni Nasserin kanssa oli hankala, mutta se korjaantuu ajan kanssa. Nykyään välimme ovat hyvät, sanoi Ancelotti PSG:n mukaan.
Italialaisvalmentaja ei näe mahdottomuutena, että hän jopa palaisi Pariisiin joskus tulevaisuudessa.
– Takaisin PSG:hen? Juuri nyt olen onnellinen Bayernissa. Mutta jalkapallossa ei ikinä saa sanoa ”ei ikinä”. Kun Bayern kyllästyy minuun, minun on mietittävä, mitä aion tehdä. Haluan kuitenkin valmentaa vielä toiset 10 tai 15 vuotta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Italian maajoukkue etsii uutta päävalmentajaa – sai Pep Guardiolalta vastauksen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen