Entiseltä Bayern München -pelaajalta hurja huhu Carlo Ancelottista – jättämässä seuran?
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin päävalmentaja Carlo Ancelotti saattaa siirtyä Kiinan Superliigaan kesken kauden, mikäli on uskominen entistä Bayernin pelaajaa Mario Basleria.
Basler kertoi Sport 1 -kanavalle, että olisi saanut luotettavasta lähteestä tiedon Ancelottin suunnitelmista.
– Olen kuullut, että hän allekirjoittaisi kiinalaisen seuran kanssa sopimuksen, ja että hän siirtyisi sinne tammikuussa ennen kuin uusi kausi Kiinassa alkaa, Basler kertoi.
Basler pelasi Bayernissa vuosina 1996-99, joten ihan tuulesta ei mies varmaankaan väitettään ole temmannut. Basler ei kertonut mistä seurasta olisi mahdollisesti kysymys. Kiinan Superliigan kuluva kausi päättyy ensi marraskussa ja uusi kausi alkaa ensi vuoden puolella.
– En voi vahvistaa sitä sataprosenttisesti, mutta minun lähteeni on luotettava, mies jatkoi.
Ancelotti johdatti Bayernin viime kaudella Bundesliigan mestaruuteen, mutta menestys jäi laihaksi Mestarien liigassa. Tällä kaudella Bayernin alku on ollu tahmea. Lauantaina Hoffenheim kaatoi Bayernin kotonaan 2-0 ja seura on kahdella voitolla sarjassa kuudentena.
Lähde: Calcio Mercato
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen