Islannin ykköstähti Gylfi Sigurdsson: ”Suomi ei ansainnut voittoa”
Kuva: Getty Images
Islannin maajoukkueen supertähti Gylfi Sigurdsson oli äärimmäisen turhautunut, kun hän asteli lauantaina Ratinan kentältä pukukopin suojaan.
Kotijoukkue Suomi oli juuri ottanut 1-0-voiton Alexander Ringin häikäisevällä vapaapotkumaalilla.
Sigurdsson, 27, ei peitellyt tunteitaan ottelun jälkeen.
– Olen erittäin pettynyt. Todella huono esitys meiltä. Olemme erittäin pettyneitä omaan peliimme, kertoo Sigurdsson SuomiFutikselle.
Islantilaistähden oli vaikea selittää, mikä vierasjoukkueen pelissä lauantaina tökki.
– En osaa sanoa. Suomi teki tietysti maalin heti pelin alkuhetkillä vapaapotkusta, mutta mielestäni he eivät luoneet ollenkaan tilanteita ennen kuin saimme punaisen kortin, kun yritimme hakea tasoitusta. Siitä huolimatta me olimme kaukana omasta, normaalista pelistämme. Niin se vain välillä menee.
– Olimme joukkueena todella huono tänään. Emme saaneet omaa peliämme missään vaiheessa käyntiin. He tuntuivat voittavan jokaisen kakkospallon ja olivat meitä edellä monessa asiassa. Henkilökohtaisesti olen erittäin pettynyt myös omaan pelaamiseeni.
Kolme pistettä jäivät Suomeen, mutta Sigurdssonin mielestä kotijoukkueenkaan pelaamisessa ei ollut liikaa kehumista.
– En usko, että kumpikaan joukkue olisi ansainnut voittaa. Mielestäni hekään eivät pelanneet niin hyvin. Mutta me olimme vain niin huonoja, että mekään emme ansainneet tästä pelistä mitään. En valita heidän pelaamisestaan. Minusta vain tuntuu, että he eivät tehneet tarpeeksi ansaitakseen voittoa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- SJK:n toppari kiinnostaa Itävallassa
- Gary Lineker: Saksa ei aiheuttaisi minkäänlaisia ongelmia Ranskalle
- Suomalaispuolustajan seura vaihtamassa valmentajaa – Chelsean ex-luotsi vahva ehdokas
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Ronald Koeman Marokko-pelistä: ”Tulee hieman liian aikaisin”
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- Japanin valmentaja teki neljä vuotta sitten MM-kisoissa virheen, jota ei aio toistaa
- Japanin ykköstähti sivussa MM-trilleristä Brasiliaa vastaan
- LIVESEURANTA: Brasilia ja Japani illan huippukamppailussa!
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri