Juventus joutuu kohtaamaan FC Barcelonan ilman kahta avainpelaajaansa – myös tähtitopparin pelikunto puhuttaa
Kuva: Getty Images
Juventus joutuu tiistaina aloittamaan urakkansa Mestarien liigan lohkovaiheessa FC Barcelonaa vastaan ilman Sami Khediraa ja Claudio Marchisiota.
Kumpikaan keskikenttäpelaajista ei pelannut lauantaina Juventuksen edellisessä 3-0-voittoon päättyneessä Serie A:n ottelussa Chievoa vastaan. Juven päävalmentaja Massimiliano Allegri vahvisti viikonloppuna, että Khedira, 30, ja Marchisio, 31, eivät ehdi toipua tiistain huippupeliä varten.
Torinolaisseuran huolena on myös Italian maajoukkueen puolustajan Giorgio Chiellinin pelikunto. Chiellini, 33, on kärsinyt pohjevaivasta jo yli viikon ajan, ja myös häneltä jäi väliin ottelu Chievoa vastaan.
– Khedira ja Marchisio ovat varmasti sivussa. Khedira palasi maajoukkuetauolta, jossa hän sai iskun polveensa. Hän lepäsi muutaman päivän ja pelasi 30 minuuttia. Päivää myöhemmin hän tunsi jälleen kipua. Käytännössä siinä menee noin viikko ennen kuin saamme hänet takaisin, kommentoi Allegri Goalin mukaan.
Mario Mandzukic otettiin Chievo-ottelussa vaihtoon pienen kolhun takia ja Alex Sandro on kärsinyt kuumeesta. Allegri on kuitenkin toiveikas molempien pelaamisen suhteen.
– Hänellä (Mandzukicilla) tuli kolhu pohkeeseen, siinä ei pitäisi olla mitään vakavaa. Sandrolla oli kuumetta. Toivottavasti hän voi jo paremmin.
Juventus kohtasi Barcelonan jo viime kaudella Mestarien liigan puolivälierässä ja eteni jatkoon yhteismaalein 3-0. Joukkueet olivat vastakkain myös kilpailun vuoden 2015 loppuottelussa, jonka Barcelona vei nimiinsä lukemin 3-1.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin