Lehti: ManU:n seiskapaita on jo varattu – ensi kesänä palaa 100 miljoonaa
Kuva: Getty Images
Manchester United aikoo ensi kesänä yrittää uudelleen Atletico Madridin ranskalaishyökkääjän Antoine Griezmannin värväämistä, kertoo Daily Star.
Griezmann, 26, oli ManU:n hankintalistalla jo tänä kesänä, mutta hän päätti jäädä vielä Atleticoon, jonka siirtokielto päättyi vasta siirtoikkunan suljeuduttua. Espanjalaisseuran ei siis olisi ollut mahdollista korvata ranskalaishyökkääjää, jos hän olisi lähtenyt.
Daily Starin mukaan United on säästellyt ikonista seiskapaitaansa Griezmannia varten. Samalla numerolla ovat aikaisemmin ManU:ssa pelanneet muun muassa George Best, Eric Cantona,
David Beckham ja Cristiano Ronaldo.
Lehden mukaan manchesterilaisseura on pistänyt jo sivuun 100 miljoonaa puntaa (noin 109 miljoonaa euroa) ranskalaistähden siirtoa varten.
Unitedin aikeita helpottaa Chelsean hyökkääjän Diego Costan toive palata takaisin Atletico Madridiin. Costa ei saanut tahtoaan läpi juuri päättyneessä siirtoikkunassa, koska Atletico ja Chelsea eivät päässeet yhteisymmärrykseen pelaajan siirtohinnasta. Espanjalaishyökkääjän tulee siis odottaa vähintään tammikuuhun asti, että hän pääsee lähtemään Lontoosta.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa