ManU-legenda lopetti maajoukkuepelit jo 29-vuotiaana – päävalmentaja raotti päätöksen taustoja
Kuva: Getty Images
Koko seurauransa Manchester Unitedia edustanut Paul Scholes päätti lopettaa maajoukkuepelit jo verrattain nuorella iällä.
Valioliigan mestaruuden Red Devilsin riveissä peräti 11 kertaa voittanut Scholes lopetti komean pelaajauransa lopullisesti toukokuussa 2013. Tätä ennen hän oli iskenyt nappikset naulaan jo kertaalleen, kunnes teki yllätyspaluun eläkkeeltä.
Työteliään keskikenttämiehen pelit tulivat päätökseen Englannin maajoukkueessa jo kesällä 2004. Tuolloin Englanti taipui puolivälierissä Portugalille rangaistuspotkuilla.
Kisojen jälkeen Scholes sanoi Englannin silloiselle päävalmentajalle Sven-Göran Erikssonille maajoukkuepelien olevan ohi.
– Se oli hyvin surullista, kuinka hän päivä turnauksen jälkeen sanoi minulle ettei tahdo pelata enää. Totta kai yritin kääntää hänen päänsä. Hän sanoi, että nyt riitti, Eriksson muistelee Mirrorin haastattelussa.
2000-luvun alkupuolella Englannin keskikentälle oli kosolti tunkua. Scholes taisteli peliajasta etunenässä Frank Lampardin ja Steven Gerrardin kanssa.
Portugalin vuoden 2004 EM-kisoja ennen Scholes joutui siirtymään keskikentän keskeltä vasemmalle laidalle, sillä Eriksson peluutti Lampardia ja Gerrardia parina keskikentän keskustassa.
Osa on epäillyt Scholesin ja Erikssonin välien rikkoontuneen, ja tämän vuoksi pelaajan vetäytyneen maajoukkueesta jo 29-vuotiaana. Eriksson tyrmää väitteen.
– Paul ei pitänyt hotelleissa oleilusta. Hän on perhekeskeinen mies. MM- ja EM-turnauksissa joutuu viettämään paljon aikaa yhdessä, joten luulen sen olleen hänen pääsyy, Eriksson arvioi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”