Oulun derby kuumensi tunteet toimistolla – todellinen vuodatus nettisivuilla: ”Kannattaisi pelata ensin ja mitata sen jälkeen”

Torstaina pelattu Oulun derby sai vielä ottelun jälkeen tunteet pintaan ainakin OPS:n toimistolla. Oulun Palloseura vei kaupungin herruuden voittamalla viimeisen derbyn maalein 3-1 ja vieden otteluvoitot 2-1.
OPS:n toimistolla ei katsottu hyvällä AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojasen kommentteja otteluennakossa, jossa hän sanoi seuraavaa:
– Kaikilla mittareilla mitattuna, mitä jalkapallomaailmassa on, olemme pikkuveljeä valovuoden edellä. Jos pelaamme omalla hyvällä tasollamme, niin voitamme ottelun suurella todennäköisyydellä.
Pilkka osui pahimmalla tavalla omaan nilkkaan, sillä OPS oli kentällä parempi. Ottelun jälkeen OPS ottikin voitosta ja Ojasen kommenteista kaiken irti omilla nettisivuillaan.
Nettisivuilla OPS nostaa kilpailullisen ja taloudellisen puolen esiin, jonka lisäksi vertailua tehdään myös organisaation koossa ja olosuhteissa.
– Jos Ojanen tarkoittaa, että seura on KILPAILUTOIMINNALLISESTI valovuoden Oulun Palloseuraa edellä, miten Ojanen selittää sen tosiasian, että OPS voitti AC Oulun kaksi kertaa Ykkösen kaudella 2017.
– Jos Ojanen tarkoittaa, että seura on TALOUDELLISESTI valovuoden Oulun Palloseuraa edellä, miten Ojanen selittää sen tosiasian, että OPS teki voittoa noin 20 tuhatta euroa viime kaudella, ja että sillä on omaisuutta esimerkiksi oman harjoituskeskuksen muodossa. AC Oulu sen sijaan ei omista harjoituskeskusta eikä seuralla ole muutakaan omaisuutta. Nollatulokseenkin tuntuu olevan vaikea päästä.
OPS:n nettisivuilla myönnetään, että AC Oulun organisaatio saattaa olla isompi kuin OPS:n. Osansa saa silti myös ACO:n toimiston työntekijät. Nettisivuilla kehutaan myös manageri Miika Juntusen monitoimiroolia
– Oulun Palloseurassa yksi ihminen voi olla vastuussa useammasta tehtävästä. Hyvänä esimerkkinä Manageri Juntunen tekee sekä päävalmentajan, joukkueenjohtajan että seurajohtajan tehtävät. Myös muut OPS-organisaation työntekijät tekevät pyyteetöntä työtä – monestikin jopa kellon ympäri.
Viimeisenä kohtana palataan vielä olosuhteisiin sekä juniorityöhön, jotka OPS:lla on kirjoituksen mukaan paremmalla tolalla kuin naapurilla.
– Rauno Ojanen ei voi tarkoittaa, että AC Oulu on OLOSUHTEISSA Oulun Palloseuraa valovuoden edellä. OPS on näistä seuroista ainoa, jolla on harjoituskeskus, jossa harjoittelee OPS-juniorit vuoden ympäri. Juniorit, joita AC Oululla ei ole, on osa OPS:n toimintasuunnitelmaa. OPS satsaa siis tulevaisuuteen, toisin kuin AC Oulu.
– Tiedä sitten, mitkä mittarit Ojasella on käytössään, mutta ainakaan kaikki mittarit hänellä ei ole tallessa. Kannattaisi pelata ensin pelit ja mitata vasta sen jälkeen, kirjoituksessa kuitataan lopuksi.
AC Oulun kapteeni David Ramadingaye myönsi ottelun jälkeen OPS:n paremmuuden hyvin tunteikkaassa haastattelussa, lue lisää täältä. Tappiosta huolimatta ACO on vielä Ykkösen sarjataulukossa OPS:a edellä viisi pistettä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Virallista: FC Haka antoi potkut Andy Smithille
- Bild: Bayer Leverkusen hylkäsi AS Monacon tarjouksen Lukas Hradeckysta
- Skotlantilaismedia: Rangers ja Go Ahead Eagles päässeet sopuun Oliver Antmanin siirtosummasta
- Haastattelu: Paikallismedia analysoi Lucas Bergströmin roolia RCD Mallorcassa
- Englanti on naisten Euroopan mestari!
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Haastattelu: Paikallismedia analysoi Lucas Bergströmin roolia RCD Mallorcassa
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- Skotlantilaismedia: Rangers ja Go Ahead Eagles päässeet sopuun Oliver Antmanin siirtosummasta
- Bild: Bayer Leverkusen hylkäsi AS Monacon tarjouksen Lukas Hradeckysta
- Jani Honkavaaran Djurgården järjesti hurjat maalijuhlat Allsvenskanissa
- Virallista: FC Haka antoi potkut Andy Smithille