Veikkausliigan kärki tasoittui HJK:n takana – FC Lahti kompastui omaan hölmöilyyn
Kuva: Juha Tamminen
Ilves nousi maukkaalla 2-1-voitolla kiinni mitalin syrjään lauantaina Veikkausliigassa. Tampereella pisteittä jäänyt FC Lahti ja pistepottia juhlinut kotijoukkue jakavat kolmatta sijaa 46 pisteellä, KuPS miehittää kakkossijaa 49 pinnan turvin.
Komean voiton ottanut Ilves paranteli voittonsa ansiosta asemiaan, FC Lahti puolestaan menetti hyppysissä olleen kakkossijan ainakin toistaiseksi. Tappio johtui Mikko Hauhian mukaan joukkueen omasta hölmöilystä ensimmäisellä kolmevarttisella.
– Ensimmäisellä puoliajalla hävisimme kaikki kaksinkamppailut, olimme myöhässä ja päästimme turhan helpot maalit. Toisella puoliajalla taistelimme hyvin ja olisimme voineet tulla tasoihin, mutta Ilves puolusti tänään hyvin. Vaikeaa oli, Hauhia luetteli joukkueen nettisivuilla.
– Ei edes mitalin väri ratkennut vielä tänään. Taistelu jatkuu!, lahtelaispelaaja jatkoi.
Lauantain muissa otteluissa RoPS löi 2-0 jyväskyläläisen jumbojoukkue JJK:n, joka on jo kuusi pistettä HIFK:ta perässä. Tällä hetkellä JJK on putoamassa Ykköseen suoraan, HIFK on sen sijaan ajautumassa karsintoihin.
Suomen mestari HJK puolestaan pyöritti PS Kemin solmuun 4-0.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen