Bundesliigan suurseuran ennätyshankinta joutumassa koirankoppiin: ”Hän oli 8 minuutin jälkeen aivan poikki”

Sveitsin EM-kisajoukkueessa viime vuonna nähdyllä hyökkääjänuorukaisella Breel Embololla ei ole juuri nyt helppoa. 20-vuotias kärkimies uhkaa joutua seurajoukkueensa Schalken koirankoppiin, sillä niin selkeäsanaisesti valmentaja Domenico Tedesco on häntä kritisoinut.
Saksalaismediassa ihmeteltiin, miksi Embolo ei päässyt kentälle 1-1 -tasapeliin päättyneen Schalke-Wolfsburgin loppuhetkillä lauantaina, eikä Tedesco mielipidettään kainostellut.
– Embolosta on jo kaikki sanottu. Jokainen näki, että hän oli Wehenissä aivan poikki jo kahdeksan minuutin pelin jälkeen, 32-vuotias Tedesco ilmoitti Bildille.
Schalke maksoi Embolosta Baselille kesällä 2016 30 miljoonaa euroa, saksalaisseuralle ennätyksellisen suuren siirtosumman. Debyyttikausi katkesi kuitenkin viime vuoden lokakuussa vaikeaan nilkkavammaan. Vaikka Embolo onkin osallistunut harjoituksiin täysipainoisesti jo neljän kuukauden ajan, ei tilanne näytä vieläkään valoisalta.
Wehenin ottelulla Schalke-valmentaja Tedesco viittaa viime tiistain cup-otteluun Saksan kolmannella sarjatasolla pelaavaa SV Wehen Wiesbadenia vastaan. Embolo tuli kentälle 74. peliminuutilla, mutta miehen peliesitys Schalken 3-1 -voittoon päättyneessä ottelussa ei selvästikään ollut luotsin mieleen.
Tedesco oli sivaltanut Emboloa julkisesti jo aikaisemminkin.
– Breel ei ole harjoitellut viime viikkoina hyvin eikä pärjännyt millään osa-alueella. Hän juoksee liian vähän ja pääsee liian harvoin vaara-alueille.
Bild spekuloi jo sillä, savustaako Tedesco Embolon seurasta ulos kuten hän teki Juventukseen lainatun Schalke-kapteenin Benedikt Höwedesin kohdalla. Hän myöntää tehneensä kenties virheen Embolon peluutuksessa.
– Hänen paluunsa avauskokoonpanoon Leverkusenia vastaan saattoi olla virhe. Se nostatti sekä fanien odotuksia että hänen omiaan.
Embolo pelasi elokuussa kahdessa Schalken reservijoukkueen ottelussa. Syyskuussa peliaikaa tuli neljässä bundesliigaottelussa yhteensä 109 minuuttia, mutta lokakuun ainoat peliminuutit ovat olleet cup-ottelussa Wehen Wiesbadenia vastaan pelatut 17 minuuttia. Maalitiliään sveitsiläinen ei ole tällä kaudella avannut.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan