Hongan brassivahvistuksella ei väliä nousukarsintojen vastustajasta – ”Emme valitse, ketä vastaan pelaamme”
Kuva: Juha Tamminen
FC Hongan suora nousu vuodessa Ykkösestä Veikkausliigaan oli hyvin lähellä. Voitto päätöskierroksella turkulaisesta TPS:stä olisi vienyt espoolaiset kotinurmella mestaruuteen.
Honka johti Kasperi Liikosen maalilla aina ottelun viimeiselle kymmenminuuttiselle saakka, mutta menetti johtonsa loppuhetkillä. Se tiesi sitä, että turkulaiset pitivät kolmen pisteen eronsa.
Hongan brasilialaisvahvistus Lucas Kaufmannin mielessä oli päällimmäisenä ikävän tuloksen jälkeen pettymys, mutta myös latautuminen tuleviin nousukarsintoihin.
– Olemme hieman pettyneitä tämän päivän tulokseen. Meidän täytyy kerätä voimia, keskittyä ja laittaa kaikki peliin, mitä löytyy. Tässä tilanteessa ei ole mitään kaduttavaa. Meidän täytyy vain kerätä itsemme ja iskeä täydellä voimalla, keskikenttäpelaaja avasi Suomifutis.comille.
Honka kohtaa nousukarsinnoissa Veikkausliigan päätöskierroksen tuloksista riippuen joko PS Kemin tai Helsingin HIFK:n. Kaufmanille vastustajalla ei ole väliä.
– Kumpikaan vastustaja ei ole minulle mieluisampi. Tietty kun tiedämme ketä vastaan pelaamme, voimme analysoida heitä ja tarkastaa heidän vahvat ja heikot kohdat. Enimmäkseen meidän täytyy kuitenkin keskittyä itseemme. Emme valitse, ketä vastaan pelaamme.
Joni Ahokas, Espoo
Twitter: AhokasJoni
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jalkapallolegendan poika teki jotain ilmiömäistä: kuin Rogério Ceni konsanaan
- Jim: FC Interin kirstuun kilahtaa saudirahaa
- Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Yllätysnimet johtavat kilpailua Euroopan Kultaisesta kengästä – voiko voittokulku jatkua?
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Jim: FC Interin kirstuun kilahtaa saudirahaa
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
- Jalkapallolegendan poika teki jotain ilmiömäistä: kuin Rogério Ceni konsanaan
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa