IL: HIFK sai karsintoihin maalivahdin – apuun tulee Hongan vanha torjuja
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin IFK ja Honka ottavat Veikkausliigan karsinnassa yhteen ensin keskiviikkona Espoossa ja lauantaina Helsingissä.
Kaksiosaisen karsinnan voittaja pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa, häviäjän pelit jatkuvat toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösessä.
Pääsarjapaikastaan taistelevan HIFK:n ahdinko syveni päätöskierroksella, kun maalivahti Carljohan Eriksson loukkaantui, ja joukkue jäi ilman kokenutta veräjänvartijaa. Ottelun pelasi loppuun 20-vuotias Tomi Mikkelsson, joka teki samalla debyyttinsä Veikkausliigassa.
IFK:n toinen maalivahti Tomi Maanoja oli jo entuudestaan sairastuvalla, ja hän on varmuudella sivussa myös molemmista karsintaotteluista Honkaa vastaan.
HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoi Iltalehdelle, että Ykkösen Gnistanissa tällä kaudella torjunut Daniel Kollar liittyi tänään tiistaina helsinkiläisten vahvuuteen.
– Daniel Kollar on nyt tullut meille tämän päivän aikana. Tietysti katsotaan vielä huomenna Saku Erikssonin kunto, mikä hänen tilanteensa viime kädessä on.
Suomea juniorimaajoukkueissa edustanut Kollar, 23, teki debyttinsä Veikkausliigassa juurikin Hongassa kaudella 2014. Hän aiemmin urallaan edustanut myös AC Kajaania, PS Kemiä ja PK-35 Vantaata.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin