Seurapomo vahvisti: AC Milanin päävalmentajalla täysi tuki derbytappiosta huolimatta
Kuva: Getty Images
AC Milan hävisi eilen sunnuntaina paikallisvastustajalleen Internazionale Milanolle Serie A:ssa 2-3.
Rossoneri taisteli itsensä kaksi kertaa tasoihin Suson ja Giacomo Bonaventuran maaleilla, mutta Inter nappasi kolme pistettä kapteeninsa Mauri Icardin hattutempulla. (Lue lisää ottelusta täältä)
Icardi pääsi viimeistelemään ottelun voittomaalin 90. minuutilla pilkulta, kun Milan-puolustaja Ricardo Rodriguez kaatoi Danilo D’Ambrosion rangaistusalueella.
Tappio oli AC Milanille jo kolmas peräkkäinen Serie A:ssa. Joukkue on voittanut kahdeksasta sarjapelistään neljä ja hävinnyt yhtä monta.
Milanin päävalmentajalle Vincenzo Montellalle on povattu italialaismediassa potkuja ja mahdollisia seuraajia, mutta seuran toimitusjohtajan Marco Fassonen mukaan Montellalla on derbytappiosta huolimatta johdon täysi tuki.
– Me luotamme Montellaan. Olemme nähneet kehitystä kahdessa viimeisessä pelissä. En odottanut, että meillä on kahdeksan pelin jälkeen neljä tappiota tilillä, mutta joskus tarvitaan vain lääkkeitä ja aikaa. Me luotamme Montellaan ja me tiedämme, että tähän menee aikaa, sanoi Fassone Premium Sportin haastattelussa Calciomercaton mukaan
– Olen pahoillani, että hävisimme tämän derbyn, varsinkin hyvän toisen jaksomme jälkeen. Näin kyllä rangaistuspotkun, mutta en halua kommentoida sitä.
Päävalmentaja Montellan mielestä rike ei ollut rangaistuspotkun arvoinen ja hän ihmetteli, miksi tuomari ei halunnut tarkistaa tilannetta videolta, vaan antoi pilkun välittömästi. Fassone ei jäänyt harmittelemaan tuomiota sen enempää.
– Jos tuomari puhaltaa pilliinsä, niin se on pilkku. Hän (Rodriguez) oli luottavainen tilanteessa.
– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä huonoa pelaamista, mutta hallitsimme toista puoliskoa. Meidän on aloitettava ottelut, kuten aloitimme tämän toisen jakson. Me tarvitsemme yhä aikaa, tässä joukkueessa on potentiaalia. Meidän on toivuttava, mutta meistä on silti tultava yhtenäinen joukkue.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- USA epäili palkittua MM-kisatuomaria terrorikytköksistä – nyt jyrähti jopa Hillary Clinton
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Lionel Messi todisti olevansa valmis MM-kisoihin
- MM-kisojen ennakko, lohko G: Konkaritähtien kohtaamisia ja poliittisia jännitteitä
- Lohkovoitto jäi maalin päähän – Helmarit MM-jatkokarsintaan
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Lohkovoitto jäi maalin päähän – Helmarit MM-jatkokarsintaan
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?