SJK on tehnyt jatkosopimukset Joel Meron sekä Obed Malolon kanssa, jonka lisäksi Dani Hatakka siirtyy seuran riveihin lainasopimuksensa päätteeksi.

Hatakka pelasi viime kauden SJK:ssa lainalla norjalaisesta SK Brannista. 23-vuotiaan Hatakan sopimus on kaksivuotinen.

– SJK on ammattimainen organisaatio, joten on helppo jatkaa täällä. Tästä kaudesta jäi niin paljon hampaankoloon, että pitää päästä myös näyttämään, mihin pystymme, puolustaja Hatakka kertoi seuran nettisivuilla.

Obed Malolo, 20, sekä Joel Mero, 22, tekivät SJK:n kanssa ensi kauden kattavat sopimukset, joihin kuuluu vielä optio kaudesta 2019.

– Meillä oli koko joukkueella vaikea kausi, mutta toivon ja uskon, että tämä vain vahvistaa meitä jatkossa. Ensi kauden tavoite onkin palauttaa SJK sinne, minne se kuuluukin, eli vähintään kolmen joukkoon Veikkausliigassa ja sitä kautta europeleihin, Malolo sanoi.

Mero tuli SJK:hon viime kesänä ja nousi heti joukkueen avainpuolustajiin.

– Vaikka meillä on ollut vaikeaa, olen silti viihtynyt täällä todella hyvin. Joukkueessa on hyvä meininki, ja mukana on itselleni ennestään monia tuttuja, Mero totesi.

Ensi kaudella SJK:n päävalmentajan työskentelee Tommi Kautonen. Kaikki kolme sopimuksen tehnyttä pelaajaa ovat tuttuja Kautoselle.

– Kaikki kolme on minulle hyvin tuttuja pelaajia. He ovat kaikki olleet Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Dani ja Joel olivat aiemmassa, ja nykyisessä joukkueessa on Obed. Mielenkiintoisia pelaajia, joilla on iso potentiaali. Kun saadaan oikeansuuntaisia kehitysaskeleita kaikkien heidän kanssaan ensi kaudella, niin kaikilla kolmella on tulevaisuudessa mahdollisuus pelata myös Suomen rajojen ulkopuolella, Kautonen kehui.