Tromsö tarrasi kiinni sarjapaikkaan lumipyryssä – Simo Valakari: ”Mikään ei ole muuttunut”
Kuva: Juha Tamminen
Tromsö kaatoi sunnuntaina lumipyryssä sarjajumbo Viking FK:n puhtaasti maalein 3-0. Simo Valakarin luotsaama Tromsö nousi ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun pois karsijan tai putoajan paikalta Norjan pääsarjassa Eliteserienissä.
Valakari kiitteli pelaajiaan ottelun jälkeen.
– Tuntuu mahtavalta totta kai. Emme päästäneet maaleja, mikä on hyvä, jonka lisäksi teimme vielä kolme. Kovat paineet, koska kaikki odottivat meidän nappaavan kolme pistettä. Joten se, että pojat tekivät sen, tekee minut iloiseksi, Valakari sanoi norjalaiselle NRK:lle.
Tromsö on nyt kolmastoista sarjassa, kolme pistettä edellä karsijan paikalla olevaa Sogndalia. Vielä ei siis sovi huokaista helpotuksesta, varsinkin kun seuraavaksi Tromsö kohtaa vieraissa nimenomaan Sogndalin.
– Mikään ei ole muuttunut. Emme ole vielä turvassa, vielä on kolme peliä jäljellä, joista pitää ottaa pisteet. Kun aloitimme tämän prosessin, meillä oli suunnitelma, josta olemme pitäneet kiinni. Paljon on kiinni siitä, miten harjoittelemme. Jos teemme harjoituksissa asiat riittävän hyvin, saamme sen, mitä ansaitsemme, Valakari totesi.
Jos et näe alla olevaa kuvaa, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus