Vain yksi voitto kuudesta edellisestä ottelusta – 200 miljoonaa törsännyt floppiseura yhä päävalmentajansa takana
Kuva: Getty Images
AC Milan hävisi kotonaan Juventukselle lauantaina 0-2. Kuudesta edellisestä sarjaottelusta Milan on onnistunut voittamaan vain yhden, mutta useiden lähteiden mukaan seurajohdolla riittää yhä luottoa päävalmentaja Vincenzo Montellaan.
Gonzalo Higuaín iski Juventuksen molemmat osumat Juven napatessa kolmannen peräkkäisen voittonsa Serie A:ssa.
– Se oli tasainen ottelu, pelasimme tasapäin Juventuksen kanssa, mutta eron teki Higuaín kahdella hienolla osumalla.
– Vaikka olen huolestunut, joukkue antoi hyvän esityksen, olimme vain hieman väsyneitä. Pelasimme tasapainoisesti ja meillä oli tuplasti enemmän laukauksia verrattuna Juveen. Olisimme voineet tehdä maalin aikaisemmin, mutta heidän hyökkääjät olivat parempia, Milanin päävalmentaja Montella kertoi Mediaset Premiumille.
Milan käytti viime kesänä lähes 200 miljoonaa euroa siirtoihin hankkien 11 uutta pelaajaa. Kausi on kuitenkin lähtenyt kangerrellen käyntiin ja Montellan asema on ollut vaakalaudalla. Tällä hetkellä Milan on sarjassa kahdeksas, 12 pistettä perässä sarjaa johtavaa Napolia.
Useiden italialaislehtien mukaan Milanin seurajohto seisoo yhä Montellan takana. Seura piti kahden tunnin kokouksen, jossa toimitusjohtaja Marco Fassone, urheilutoimenjohtaja Massimiliano Mirabelli sekä Montella kävivät läpi seuran tilannetta.
Montellan jatkoa puoltaa se, että Milanilla on edessään hieman helpompi urakka, kun se kohtaa helpompia vastustajia. Ainoa kova testi seuraavan kahdeksan ottelun aikana on Napolin kohtaaminen vieraissa. Eurooppa-liigassa Milan johtaa omaa lohkoaan kahden pisteen erolla AEK Ateenaan.
Montellan korvaajaksi on vahvimmin olleet ehdolla Fiorentiinassa viimeksi valmentanut Paulo Sousa, Valioliigassa Watfordia viime kaudella valmentanut Walter Mazzarri, Massimo Oddo sekä Milanin Primavera-joukkuetta tällä hetkellä valmentava seuralegenda Gennaro Gattuso.
Lähde: Football Italia
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma