VPS-kapteeni lopettaa uransa tähän kauteen: ”Ei ole äkkinäinen päätös”
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Palloseuran puolustaja ja kapteeni Veli Lampi lopettaa uransa tähän kauteen.
Lampi, 33, kertoo VPS:n tiedotteessa, että hän on miettinyt päätöstään jo pitkään, mutta kertoi asiasta joukkueelle ja seurajohdolle vasta tällä viikolla.
– Tämä ei ole äkkinäinen päätös. Minulla on ollut viime vuosina paljon fyysisiä vaivoja ja ne ovat lisääntyneet kausi kaudelta. Tämä kausi on tuntunut jo varhaisesta vaiheesta saakka vähän sellaiselta selviytymistaisteltulta ja on täytynyt tehdä kompromisseja kompromissien perään.
– Jos ennen odotti pelipäivää kuin viikon kruunua, nyt on pohtinut, että selviääkö treeniviikosta sinne peliin saakka. On pitänyt miettiä mihin voi osallistua ja mihin ei. Alkukaudesta kypsyttelin ajatusta ja jokin aika sitten tein päätöksen.
– Aluksi joka toinen päivä olin lopettamassa ja joka toinen en. Tuntui syylliseltä, että edes oli sellaisia ajatuksia. Päätöksen tehtyäni taakka putosi kuitenkin harteilta ja ajatusmalli muuttui siihen, että nyt voi ja pitää vain nauttia kauden lopusta täysillä.
Lampi aloitti uransa Veikkausliigassa juurikin VPS:ssa vuonna 2002. Pari kautta myöhemmin hän jatkoi Helsingin Jalkapalloklubiin, josta hän lähti ulkomaille. Tutuiksi tulivat sveitsiläiset FC Zürich ja FC Aarau, hollantilainen Willem II ja ukrainalainen Arsenal Kiova. Vuonna 2014 hän palasi ulkomailta HJK:hon ja liittyi viime kaudella jälleen VPS:n vahvuuteen.
Suomen A-maajoukkueessa hän on esiintynyt 33 kertaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kovaa kulissipeliä: Barcelona teki uuden valituksen Mestarien liigan tapahtumista
- Lionel Messi on nyt jalkapalloseuran omistaja
- Huipputasolla pelannut maalivahti Alexander Manninger on kuollut 48-vuotiaana
- Harvinainen käänne: HJK teki tappiota ensi kertaa vuosiin
- AC Oulu putosi Suomen Cupista heti kättelyssä – Isokangas: ”Kyllähän tämä tulos on pettymys”
- Katso: Matti Peltola iski komean maalin
- Jari Litmaselta tiukka ulostulo MTV:llä: ”Niihin ei pitäisi puuttua”
- Seitsemän maalia ja dramaattinen loppu: Bayern München pudotti Real Madridin
- Mikä oli Lionel Messin osuus valmentajan lähdössä? – Sisäpiiristä uusi paljastus
- Haastattelu: IF Gnistanin Danny Pérez tähtää Venezuelan A-maajoukkueeseen
- Julkisuuden henkilöistä tuttu Gilla FC tiedottaa: iso muutos!
- Jari Litmaselta tiukka ulostulo MTV:llä: ”Niihin ei pitäisi puuttua”
- Veikkausliiga-seuran päävalmentaja myönsi: vitosdivarin joukkue aiheutti isoja vaikeuksia
- Mikä oli Lionel Messin osuus valmentajan lähdössä? – Sisäpiiristä uusi paljastus
- Seitsemän maalia ja dramaattinen loppu: Bayern München pudotti Real Madridin
- Jättiyllätys: Lionel Messin mestarivalmentajalta odottamaton sokkipäätös
- AC Oulu putosi Suomen Cupista heti kättelyssä – Isokangas: ”Kyllähän tämä tulos on pettymys”
- Katso: Matti Peltola iski komean maalin
- Napolin omistajalta raju visio – punaiset ja keltaiset kortit pois jalkapallosta
- Haastattelu: IF Gnistanin Danny Pérez tähtää Venezuelan A-maajoukkueeseen