IS: HJK-legendan jalka jouduttiin amputoimaan – ”Ajattelin ettei voi enää huonommaksi mennä”
Kuva: Juha Tamminen
Markku ”Fana” Palmroosin jalka on jouduttu amputoimaan. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Koko vyyhti alkoi purkautua reilu kaksi vuotta sitten. Diabetesta sairastavalla Palmroosilla oli isovarpaassaan haava, mutta mies ei ollut mennyt näyttämään sitä sairaalaan. Kun Palmroos sitten meni sairaalaan, tulos oli tämä:
– Oikean jalan isovarvas oli tulehtunut ja varvas jouduttiin poistamaan, mies sanoo IS:lle.
Tulehdus oli jo levinnyt jalkapohjaan ja nilkkaan, ja jo tuolloin uhkana oli jalan amputointi. Palmroos kuitenkin palasi työelämään viime tammikuussa. Hän toimi viime kaudella HJK:n B-juniorien valmennusryhmässä. Jalka ei vieläkään tuntunut hyvältä, ja maaliskuussa oireet olivat vakavia. Palmroos joutui lähtemään kotiin kesken pelin.
– Ja kun pääsin kotiin, soitin toisen taksin ja ajoimme Töölön sairaalaan.
– Jalassa oli ollut koko ajan tulehdus, mutta nyt se oli mennyt luuhun asti.
”Mietittyäni sanoin että laitetaan poikki”
Jalkapohjaa oli korjattu selästä ja reidestä otetuilla kudoksilla. Haava kuitenkin aukesi jatkuvasti. Leikkauksia oli loppukesästä tehty jo 21 ja lokakuun alussa kuume kipusi taas 40 asteeseen. Palmroos joutui viikoksi tiputukseen ja testeissä selvisi että luu oli tulehtunut. Viime viikolla Palmroos kävi kontrollissa. Lopputulos oli melko hurja. – Koska haava ei näyttänyt menevän millään umpeen, oli suuri vaara, että siitä aiheutuu verenmyrkytys. Ja silloin tiedusteltiin amputoinnin mahdollisuutta. – Vähän aikaa mietittyäni sanoin, että laitetaan poikki. Ajattelin, että ei tämä voi ainakaan huonommaksi mennä. – Elämänlaatu paranee, kun kivut häviävät. Lisäksi olen saanut aivan fantastista hoitoa ja kohtelua täällä Töölön sairaalan osasto 3:lla Seuraavat 2-3 viikkoa odotetaan leikkaushaavan umpeutumista. Sitten jalkaan laitetaan silikonituppi ja proteesi. Palmroos uskoo vielä palaavansa valmennushommiin. – Joku ovi meni varmasti kiinni tämän takia, mutta ehkä monta muuta ovea aukeaa Palmroos pelasi jalkapalloa Suomen pääsarjatasolla 1980- ja 90-luvuilla. Hän vartioi HJK:n maalia kolmeen eri otteeseen yhteensä 13 kauden ajan. IS:n alkuperäisen jutun voit lukea tästä.LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Katso: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame iski maalin Tukholman derbyssä
- Arsenal myymässä entisen huippupelaajan Barcelonaan – yllättävän pieni siirtosumma
- Jysähtääkö Valioliigassa pian 100 miljoonan euron jättikauppa? Liverpool ja Manchester City neuvottelevat maajoukkuetähdestä
- Lionel Messi jatkaa uskomattomassa vireessä
- Adam Marhiev iski kaksi maalia Saksassa!
- Katso: KuPSin Konferenssiliigan otteluohjelma julkaistu
- Maalinteon kanssa tuskaileva Toni Koskelan Kalmar vaikeassa tilanteessa – hävisi sarjajumbolle
- Otto Ruoppi debytoi Saksan Bundesliigassa
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Arsenal myymässä entisen huippupelaajan Barcelonaan – yllättävän pieni siirtosumma
- Katso: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame iski maalin Tukholman derbyssä
- Otto Ruoppi debytoi Saksan Bundesliigassa
- Yle: Ilveksen huippulupaus Englantiin – tässä on uusi seura
- Adam Marhiev iski kaksi maalia Saksassa!
- Jysähtääkö Valioliigassa pian 100 miljoonan euron jättikauppa? Liverpool ja Manchester City neuvottelevat maajoukkuetähdestä
- Katso: KuPSin Konferenssiliigan otteluohjelma julkaistu
- Leo Walta täysin ulkona