Lähde: Todellinen yllätysnimi ehdolla West Hamin manageriksi – ura ollut laskussa viime vuodet
West Hamin kausi on ollut vaikea, eikä Slaven Bilićin asema ole todellakaan kiveenhakattu. Sky Sportsin saamien tietojen mukaan West Ham tekee päätöksen Bilićin jatkosta seuraavan 48 tunnin aikana.
Sky Sports kertoo myös, että West Ham olisi käynyt jo neuvotteluja David Moyesin kanssa. Mikäli Bilićille meinataan antaa potkut, Moyes olisi tällä hetkellä todennäköisin korvaaja.
Moyesin ura päävalmentajana on ollut viime vuosina melkoisessa laskussa. Manchester Unitedin peräsimeen vuonna 2013 palkattu Moyes on saanut potkut kahdesti viimeisestä kolmesta pestistään. Viime kaudella Sunderlandia luotsannut Moyes erosi tehtävästään heikosti menneen kauden jälkeen.
West Ham hävisi lauantaina Liverpoolille kotonaan maalein 1-4. Se saattoi olla myös Bilićin viimeinen ottelu West Hamin managerina.
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”