Pertti Alajalle Captain’s Ball ja nimitys suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen

Vuoden 2017 Captain’s Ball on annettu Palloliiton edesmenneelle puheenjohtajalle Pertti Alajalle, joka nimettiin myös suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen.
Captain’s Ball on Palloliiton ja Liigan erikoispalkinto erityisen positiivisesta ja merkittävästä suomalaisen jalkapalloilun hyväksi tehdystä työstä. Jari Litmanen luovutti kultaseppämestari Jyrki Laisalmen tekemän ja Posti Oy:n lahjoittaman palkinnon edelleen ikuisesti kiertäväksi. Palkinto jaetaan nyt kuudennentoista kerran.
Suomalaisen jalkapallon kunniagalleria, Hall of Fame perustettiin vuonna 1993. Toimikunnassa, joka valitsee jäsenet, on Suomen Palloliitto, Suomen Urheilumuseo, Suomen Jalkapallomuseo ja Jalkapallotoimittajien Pallo-Kopla ry edustettuina.
Kunniagalleriaan voidaan valita suomalaisen jalkapallon hyväksi tehdystä työstä ansioituneita pelaajia, valmentajia, erotuomareita, järjestö- ja seurajohtajia tai muita jalkapallon parissa toimineita henkilöitä. Henkilö voi päästä kunniatauluun lopetettuaan aktiiviuran vähintään kolme vuotta sitten. Jalkapallomuseo ylläpitää ja kehittää Hall of Famen aineistoa omissa museotiloissaan.
Captain’s Ball-palkitut 2002-
2002
Jari Litmanen, AFC Ajax
2003
Janne Lindberg, MyPa
2004
Timo Kautonen ja FC Haka
2005
Anne Mäkinen, Umeå IK
2006
Gunnar Yliharju
2007
Aulis Rytkönen
2008
Simo Syrjävaara
2009
Jyrki Heliskoski
2010
Jari Karppinen, Lahti ja FC Reipas
2011
Pekka Hämäläinen
2012
Richard Møller Nielsen
2013
Göran Enckelman
2014
Markku Peltoniemi
2015
Jukka Virtanen
2016
Stefan Håkans
2017
Pertti Alaja
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”